lauantai 27. huhtikuuta 2013

Nakkimunakas

Te jotka tunnette minut tiedätte mitä aion tehdä tänään kun Herra J ei ole kotona: sujahdan pyjamahousuihin ja istahdan sohvalle iso sushilautanen edessäni. Aah mitä luksusta tässä huushollissa, jossa rakas herra ei sushiin koske ellei siihen ole jokin hyvin painava syy..

Ajattelin kuitenkin tänään jakaa nakkimunakkaan reseptin. Tein sitä viime viikolla kun oli kiire saada jääkaapin aineksista jotain syötävää. Olemme eläneet viimeiset viikot perus ruoka-aineilla tehdyillä ruoilla tai sitten ihan kaupan eineksillä. Kiitos herra Oetker pizzoista! Häiden suunnittelu vie kummasti aikaa monimutkaisemmalta ruoanlaitolta... Mutta kyllä se suunnittelustressi tästä, vähän päälle kuukausi enää suureen juhlaamme!

Nakkimunakas kahdelle

Heitä ohuita sipulisuikaleita lämpimään pannuun jossa on reilusti öljyä tai voita. Lisää hetken kuullottamisen päästä ohuiksi renkaiksi leikattua punaista chiliä. Taas hetken paistamisen jälkeen lisää reilusti persiljahakkelusta ja nakkipaloja. Anna paistua hetki ja sekoita sillä aikaa haarukalla kahden kananmunan rakenne rikki erillisessä astiassa. Lisää myös tilkka maitoa tai kermaa kananmunien sekaan. Lisää kananmunat pannuun. Anna paistua kunnes alin puoli on kauniin ruskea. Käännä munakas pieneksi ajaksi paistumaan vielä toiselta puolelta. Mausta mustapippurilla. Itse laitoin munakkaan ihan suosiolla jo pannussa kahteen osaan ennen kääntämistä. Nauti tuoreen persiljan kanssa ja heitä kylkeen vielä vaikka raastettua juustoa tai kermaviilidipin jämät.










maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kakkuidea



Tässä kaikille kakkufaneille idea: pinjata kakku! Eri ruokablogeissa näitä näkee nyt paljon ja keskimmäinen sisko halusi ehdottomasti tehdä tätä nuorimmalle siskollemme synttärijuhliin. Nuorin sisko, kutsuttakoon häntä tästä lähtien Teatteripeikoksi, rakastaa irtokarkkeja ja siten tämä kakku sopi juhliin täydellisesti: kakun sisus on nimittäin pelkkää karkkia!


Mitään tarkempia reseptejä päätin olla tänään kirjoittamatta, koska en ole mikään hyvä kakun leipoja. Etsikää siis omia kakkureseptejä ja googlatkaa pinjata kakkuja muista blogeista jos kiinnostutte ideasta. Jos laitatte hakusanoiksi pinjata cake tulette näkemään oikeita mestariteoksia.

Leivo 2 peruskakkupohjaa. Mielummin kaksi pientä ja korkeaa kakkua kuin kaksi leveää ja matalaa. Anna jäähtyä täysin. Koverra keskeltä pois taikinaa (älä mene pohjaan asti!!) ja jätä suht tukeva reunus.

Tee esim. tuorejuustokuorrute, oman maun ja värin mukaan. Täytä kakkupohja irtokarkeilla, laita kunnon karkkivuori yhden kakun sisään. Laita ohut kerros kuorrutetta kakkupohjan reunoille. Käännä toinen kakkupuoli päälle. Yhden kakkupohjan reunan kuorrute toimii "liimana". Kuorruta vielä koko kakku kauttaaltaan. Koristele mielesi mukaan, vaikkapa karkeilla..

Sitten vain kakku pöytään ja seuraa huvittuneena kun kakkua leikataan ja sisältä pursuaakin irtokarkkeja!
Kakku ei ehkä ole maultaan mikään gourmet, mutta tässä idea onkin hassutella ja keksiä jotain uutta tavallisen  kerroskakun tilalle.












perjantai 5. huhtikuuta 2013

Parsaleipä uppomunalla

Kun katsoo Masterchefiä tulee ihan hirveä himo uppomunia. Uppomunia (ja hollandaise-kastiketta) ne tuntuu tekevän joka toisessa jaksossa, hehe. Mutta mikäs siinä, hyväähän se on! Päädyin sitten eilen tekemään parsaleivän uppomunalla kun näin kaupassa ihanan näköistä vihreää parsaa. Ja eikö se olekin niin, että kun on vihreää parsaa kaupassa niin tietää että on kevät?! Jihuu!

Parsaleipä uppomunalla

Laita kattilaan reilusti vettä kiehumaan. Älä anna veden kiehua kovaa vaan vain porista hiljalleen. Riko kananmuna pieneen kuppiin. Lisää porisevaan veteen loraus viinietikkaa ja pyöritä porisevaa vettä lusikan avulla. Et tarvitse mitään pyörremyrskyä, pienempikin kierre riittää. Kaada varovasti kananmuna kierteeseen. Anna pyöriä vedessä noin 3 minuuttia. Nosta kananmuna reikäkauhalla lautaselle. Toista sama proseduuri uudestaan, jos olet kokkaamassa monelle: tee yksi uppomuna per henkilö.

Laita paistinpannuun (kyllä, paistinpannuun!) vettä kiehumaan. Leikkaa parsoista kova kanta pois ja lisää parsat kiehuvaan veteen paistinpannuun. Anna kiehua pari minuuttia kunnes parsat ovat pehmenneet mutta ovat vielä vähän napakoita. Liian lötkö parsa on huono parsa.

Paahda yksi siivu leipää per syöjä ja laita päälle vaikka pekonia tai kinkkua. Leikkaa parsat pienemmiksi paloiksi ja lado kinkun/pekonin päälle ja lisää viimeiseksi silaukseksi uppomuna. Ripottele lopuksi vielä parmesaania sekaan. Nauti ja ihaile kun leikkaat kananmunan kahtia ja keltuainen leviää parsojen päälle!