sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Suklaalimppu

Maailmanmatkaajasiskoni toivoi jokunen viikko sitten tätä suklaaleipää, jonka hän oli löytänyt netistä. Kokeilimme "leipää" eilen ja sanoisin, että kyllä ainakin suklaahimoisen kannattaa sitä kokeilla. Se sopi sopivasti terassilla syödyn päivällisen jälkiruoaksi, varsinkin kun pöytään tuotiin myös tuoreita kirsikoita ja mansikoita. Ja oikeastaan reseptin salaisuus ei ole suklaa vaan kermaviili, joka pitää tämän "leivän" mehukkaana ja sopivan raikkaana.



Suklaalimppu

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Leikkaa voita pieniksi kuutioiksi ja mittaa 1,25 dl voikuutioita huoneenlämpöön pehmenemään. Lisää pehmeät voikuutiot ja 2,25 dl sokeria kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää 2 kananmunaa ja 1 prk kermaviiliä. Vaahdota nämä ainekset keskenään vaikka sähkövatkaimella. Lisää 2,5 dl vehnäjauhoja, 1tl suolaa, 1/2 tl leivinjauhetta ja 1 dl kaakaojauhetta. Sekoita ja lisää vielä 1,5 dl pieniksi pilkottuja suklaapaloja (esim. fazerin sinistä tai jos haluat, voit tietysti käyttää tummaa suklaata). Kun kaikki ainekset on sekoitettu, tarkista vielä tarvitseeko taikina lisää jauhoja, sen tulisi olla paksua muttei kuivaa.  Voitele leipävuoka voilla ja lisää suklaataikina. Laita vuoka 175 asteiseen uuniin ja paista sitä ensin 40 minuuttia. Tarkista tikulla jääkö taikinaa kiinni tikkuun. Jos jää, paista limppua vielä tovi. Jos ei, limppu on valmis! Anna limpun jäähtyä vuoassa noin 20 minuuttia ennen kuin kumoat sen tarjoilulautaselle. Tarjoa kahvin ja tuoreiden mansikoiden kanssa. Meillä tarjoiltiin eilen mansikoita kirjatoukan tyyliin, eli minttusokerilla maustettuna, katso vinkki tästä: http://kirjatoukkajaherrakamera.blogspot.fi/2014/06/muu-maa-mustikka-hanko-on-mansikka.html!








tiistai 24. kesäkuuta 2014

Helppo makkarapasta



Päivän resepti on yksi ehdottomista luottoresepteistäni. Näin Jamie Oliverin tekevän sitä kerran "30 minute meals"-ohjelmassa, ja adoptoin helposti muunneltavan idean heti. Ainoa asia mikä juuri nyt ärsyttää on, että "helppo makkarapasta" ei kuulosta erityisen houkuttelevalta, eihän? Mutta kokeilkaahan joku arki-ilta. Nopeaa ja maittavaa pastaa on luvassa, sopii varsinkin näin jäisenä kesänä sielunlämmittäjäksi.


Ruoan idea on, että saadaan lyhyessä ajassa syvän maun omistava "bolognese"-kastike. Saadakseen nopeasti paljon makua, käytetään jauhelihan sijaan mausteista raakamakkaraa. Toinen salainen ase tässä ruoassa on monitoimikone, jonka avulla niin vihannekset kuin makkarat taittuvat sopivan pieneksi hakkelukseksi, joka lyhentää kypsennysaikaa. Tein tätä ruokaa kyllä kerran ilman monitoimikonettakin, koska tykkään ruoka-ainesten silppuamisesta. Sehän voi olla hyvin terapeuttista. Mutta silloin tarvitset ehdottomasti enemmän kuin 30 minuuttia aikaa... 

Helppo makkarapasta
kahdelle nälkäiselle tai kolmelle perussyöjälle

Laita pastan vesi kiehumaan isoon kattilaan. Keitä täysjyvämakaronia kun vesi kiehuu, muista lisätä veteen suolaa. Kun valutat pastan, muista ottaa noin 1 dl keitinvettä talteen.

Laita iso paistinpannu lämpenemään ja ota esille monitoimikone. Ota jääkaapista kaikki vihannekset, jotka haluat upottaa kastikkeeseen. Luottokasvikssekoitus tähän pastaan on: 2 lehtisellerivartta, puolikas sipuli, ½ vihreä chili, 6 herkkusientä, 1 porkkana (eri versioissa olen käyttänyt myös kesäkurpitsaa ja paprikaa, mutta lehtiselleri on mielestäni ainoa "pakollinen"). 

Silppua kasvikset monitoimikoneessa, mahdollisesti erissä jos kasvikset ovat hyvin erilaisia koostumukseltaan. Meillä meni eilen ensin sipulit, selleri ja porkkana. Seuraavaksi sienet ja chili. Konetta ei tarvitse kasviserien välissä pestä. 

sientä ja chiliä
sipulia, lehtiselleriä ja porkkanaa

Paista hellästi sipuli-selleri-porkkanahakkelusta rypsiöljyssä samalla kun silppuat herkkusienet. Lisää sitten sienet pannuun ja jatka paistamista. Silppua lopuksi 100-150 g mausteista raakamakkaraa, esim. chorizoa tai bratwurstia, meillä käytettiin eilen chorizoa

chorizoa

Lisää makkarahakkeluskin pannuun ja paista makkara kypsäksi. Koska olet silpunnut kaiken niin pieneksi, ei paistamisessa kestä kauaa. Kun makkara on kypsää, noin 5-10 minuutin paiston jälkeen, lisää mausteita: 3 rkl tomaattipyrettä, 2-3 rkl balsamiviinietikkaa ja ripaus sokeria. Suolaa ei chilin ja mausteisen makkaran takia mielestäni tarvitse lisätä. Paista pari minuuttia vielä. Lisää ½-1 dl pastan keitinvettä, niin saat makkarapaistoksesta kastikemaisemman. Lisää pannulle valutettu pasta ja sekoita hyvin keskenään. Tarjoa esim. tuoreella mintulla koristeltuna.



ennen mausteita
mausteiden ja keitinveden jälkeen












Ready to enjoy!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Fattoush


Okei, hei lupaan, etten rupea vain toistamaan toisen blogin sisältöä, mutta tänään oli pakko kokeilla Kiusauksessa-blogin Fattoush-salaattia. Olin kaksi ja puoli vuotta sitten Herra J:n kanssa Jordaniassa ja rakastuimme paikalliseen ruokaan. Toimme sieltä mukanamme hervottoman säkin sumakkia, maustetta, jota myös tähän salaattiin tarvitaan. Olen viime aikoina nähnyt sumakkia myytävänä joissain isoissa marketeissa, mutta varmimmin sitä saa kuitenkin etnisistä ruokakaupoista. Sanoisin, ettei tätä reseptiä kannata kokeilla ilman sumakkia, koska taivaallinen salaattikastike oli se mikä nosti tavallisen salaatin uusiin sfääreihin.

Tässä siis Fattoush-salaatti mutta halloumilla, jotta nälkä varmasti lähtisi. Reseptistä riittää ruokaa kolmelle.

Fattoush

Ota 3 pitaleipää, sivele ne kevyesti öljyllä ja ripottele päälle sumakkia. Paista leivät grillipannulla molemmin puolin. Leikkaa leivät sopiviksi paloiksi ja laita kulhoon odottamaan.

Tee salaatti: revi tai pilko romainesalaattia (meillä oli kotona vain jäävuorisalaattia, joten käytin sitä) kulhoon. Ota puolikas kurkku, puolita se ja kaavi pois vetinen siemenosa. Leikkaa sopiviksi paloiksi. Ota 1 rasia kirsikkatomaatteja, puolita tai leikkaa jokainen tomaatti neljään osaan. Ota 5 retiisiä ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Ota puolikas vihreä paprika ja leikkaa pieniksi paloiksi. Silppua kevätsipulia (noin 2 vartta) ohuiksi siivuiksi. Ota reilu nippu lehtipersiljaa ja minttua ja silppua sattumanvaraisesti. Lisää kaikki vihannespalat ja tuoreet yrtit kulhoon ja sekoita.



Valmista salaattikastike: laita pieneen kulhoon 2 rkl oliiviöljyä, ½ rkl sitruunamehua, 2 tl sumakkia, 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, 2 rkl balsamiviinietikkaa ja 1-2 puristettua valkosipulinkynttä (joko yksi iso tai kaksi pientä). Sekoita hyvin.

Leikkaa 250 grammaa halloumia siivuiksi ja paista kuumalla pannulla juustoihin hyvä väri.





















Jos tarjoat salaatin heti, voit sekoittaa salaatin joukkoon pitaleipäpalaset ja salaattikastikkeen. Jos tarjoat ruokaa vasta hetken päästä, jätä komponentit erikseen ja sekoita vasta juuri ennen tarjoilua, muuten salaatti ja pitaleipäpalaset vetistyvät ikävästi.


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Muhammara, eli paprikatahna

Olen ihan koukussa hs.fi-ruokablogeihin Kiusauksessa ja Yummy baker. Molemmat ovat ihan huippuja, kirjoittajat osaavat jostain syystä kirjoittaa suoraan sydämeeni ja välillä epäilen, että he lukevat ajatuksiani. Tutustukaa ihmeessä!

Kokeilin synttärijuhlissani Kiusauksessa-blogista löytynyttä muhammara-tahnaa. En ollut edes kuullut tästä tahnasta ennen, mutta blogikirjoitus aiheesta sai minut tarttumaan sauvasekoittimeen. Jummijammi muhammara on hyvää! Vaikka pöydässä oli tarjolla vaikka mitä hyvää, muhammara oli ensimmäinen ruokalaji, joka loppui. Tein ihan pieniä muutoksia alkuperäiseen reseptiin, joka löytyy tästä

Muhammara

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Paahda uunin lämmetessä 2 pitaleipää grillipannulla (tai vaikka leivänpaahtimessa). Leikkaa pitaleivät pienempiin paloihin, siirrä pieneen kulhoon ja kaada päälle 3/4 dl oliiviöljyä

Kun uuni on lämmin, leikkaa 3 isoa punaista paprikaa 2-4 palaan, poista vihreä kanta ja siemenkodat, laita uunipellille kuoripuoli ylöspäin. Laita uuniin ja paahda noin 20-25 minuuttia kunnes kuoret ovat tummuneet kunnolla. Siirrä kuumat paprikapalat kulhoon ja peitä elmukelmulla. Anna jäähtyä. Kun palat ovat jäähtyneet, voit helposti kuoria mustuneet paprikat sormin, laita kuoritut paprikapalat takaisin kulhoon. 







Lisää paprikoiden joukkoon pitaleipäpalat oliiviöljyineen. Lisää myös 1 valkosipulinkynsi, 1 tl kuivattuja chilihiutaleita, 1 tl paprikajauhetta, 1/2 tl juustokuminaa, 1 tl suolaa, 1/2 tl sokeria, 1 rkl sitruunamehua ja 1 rkl balsamiviinietikkaa. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi (Alkuperäisreseptissä oli myös pähkinöitä, mutta jätin ne erään vieraan pähkinäallergian takia pois, ja tahna oli hyvää näinkin). Anna maustua jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään. Syö esim. leivän päällä. Naminaminami!!