torstai 20. marraskuuta 2014

Vihannespannari



Blogissa on viime aikoina ollut hiljaista, ja kerrankin siihen on ollut oikeasti hyvä syy! Kaksio sai nimittäin 29.10 uuden asukkaan, ihanan pikkumiehen. Hän on valloittanut äitinsä ja Herra J:n sydämen, mutta myös vaatinut paljon aikaa, jolloin blogi laitettiin vähäksi aikaa jäihin. Herra J on hienosti hoitanut kotiaskareet mutta yhtenä päivänä ehdin laittaa helppoa arkiruokaa, jonka reseptin saatte nyt! Löysin Kodin kuvalehdestä hauskan "vihreän pannari"-ohjeen, ja muutin nimeksi vihannespannarin koska lisäsin siihen myös muuta kuin lehtikaalia. 

Vihannespannari

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Revi tai silppua 150 g lehtikaalia (poista kova keskiruoto) pieniksi paloiksi ja kuullota hetki pienessä määrässä öljyä ja pari reilua nokaretta voita. Kuori ja raasta 1 iso porkkana. Laita isoon kulhoon 7 dl maitoa, 3 munaa ja lehtikaalipalat. Survo vihreäksi seokseksi sauvasekoittimella. Lisää 3 1/2 dl vehnäjauhoja, ripaus suolaa ja muskottipähkinää ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leikkaa 150 g mozzarellaa siivuiksi ja laita tasaisin välein pannaritaikinan päälle. Ripottele lopuksi porkkanaraaste tasaisesti pannarin päälle. Laita pelti varovaisesti uuniin ja paista noin 30 minuuttia. Tarjoa puolukkahillon kanssa!