maanantai 23. syyskuuta 2013

Kesäkurpitsapesto

Kesäkurpitsapesto - kuulostaa vaan niin hyvältä idealta, että sitä piti kokeilla.



Alkuperäisresepti löytyi taas jostain äidin lehtipinosta viime visiitillä Hangossa, mutta tein sitä kotona kaksiossa vähän mukaillen, sen mukaan mitä aineksia kotoa löytyi. 

Kesäkurpitsapesto

Kuutioi 1 kesäkurpitsa ja paista öljyssä kunnes kuutiot saavat sopivasti väriä. Anna niiden jäähtyä.




Laita kulhoon basilikanlehtiä, noin kourallinen, kurpitsansiemeniä, raastettua parmesaania, taas noin kourallinen, ja 1 valkosipulin kynsi. Lisää suolaa, pippuria ja kunnon loraus oliiviöljyä



Lisää kulhoon jäähtyneet paistetut kesäkurpitsakuutiot ja soseuta koko höskä sauvasekoittimella. Maista ja mausta tarpeen mukaan.



Nauti esim. pastan kastikkeena, jolloin syntyy variaatio perus pestopastasta.


Tuli myös mieleen, lukiessani tätä pastareseptiä, että siinä voisi käyttää nimenomaan kesäkurpitsapestoa. Pitääpä kokeilla! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti