maanantai 3. elokuuta 2015

Mustikkapiirakka basilikasokerilla

Jostain kumman syystä kuvittelen, etten oikein välitä mustikkapiirakasta. Kun sitä sitten joskus kuitenkin tulee leivottua, niin totean aina, että sehän on tostitositosi hyvää. Tänä kesänä en voinut olla leipomatta piirakkaa kun olin itse poiminut Ahvenanmaalla mustikoita. Glorian Ruoka ja Viini-lehdestä bongasin idean basilikasokeriin, jolla sai kivasti tuunattua perinteistä piirakkaa. Sokerin vihreä väri toi piirakan ulkonäköön kivoja metsäviboja. Koska meidän perheessä on sellaisia kummajaisia, jotka eivät tykkää basilikasta, jätin puolet piirakasta ilman basilikaa. Vaikka mustikka-basilikayhdistelmä saattaakin kuulostaa oudolta, suosittelisin kokeilemaan koska yhdistelmän toimivuus yllätti positiivisesti!



Mustikkapiirakka basilikasokerilla

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen

Tee piirakkapohja näin: sekoita keskenään 125 g pehmeää voita ja 1 dl sokeria. Lisää 1,5 dl vehnäjauhoja, 1 dl kaurahiutaleita, 1 tl leivinjauhetta, 1/2 tl suolaa, 1 tl vaniljasokeria ja 1 kananmuna. Sekoita kaikki keskenään. Siirrä taikina piirakkavuokaan ja ripottele päälle vielä suht runsaasti vehnäjauhoja, joiden avulla saat taikinan paineltua vuoan pohjalle ja reunoille. 




Kaada taikinan päälle runsaasti mustikoita. Jos käytät jäisiä mustikoita, sekoita niiden joukkoon ensin 1-2 rkl perunajauhoja



Tee basilikasokeri
Laita monitoimikoneeseen 1,75 dl sokeria ja 1/2 basilikaruukun lehdet, sekoita kunnes sokeri on värjäytynyt vihreäksi. 
(Tarkat mitat eivät tässä kohtaa ole niin tärkeitä, mututuntumakin toimii hyvin)

Tee sitten muruseos: nypi 50 g kuutioitua huoneenlämpöistä voita, 1 dl vehnäjauhoja ja 1 dl basilikasokeria yhteen. Ripottele muruseos mustikoiden päälle. 
(Tässä kohtaa tein siis kaksi muruseosta, yhden tavallisella sokerilla ja yhden basilikasokerilla, jotta perheen basilikankarttajakin saisi piirakkaa).

Laita piirakka uuniin ja anna paistua 30 minuuttia

Tarjoilu: anna valmiin mustikkapiirakan jäähtyä ainakin jonkin verran. Ripottele sitten päälle loput basilikasokerista ja tarjoa vaniljakastikkeen kera. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti