sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tarjoilut tupareissa

Pidimme vähän aikaa sitten tuparit uudessa kodissamme. Juhlat onnistuivat hyvin, mahtaville vieraille kiitos siitä. Puuhailin koko päivän keittiössä ennen juhlien alkua. 25 ihmistä oli tulossa juhlistamaan meidän uutta kaksiota, ja niin monta lautasta, haarukkaa ja veistä ei meidän kämpästä löydy, joten pienet käsinsyötävät naposteltavat vaikuttivat hyvältä idealta. Minipiirakat olivat mielestäni loistava idea kunnes koko vapaapäiväni kului taikinaa leipoessa ja piirakoita paistaessa. Paistoin piirakoiden pohjat etukäteen, pakastin, ja täytin ja paiston valmiiksi tuparipäivänä.

Tein viikuna ja aurajuustopiirakoita, sekä juusto ja kirsikkatomaattipiirakoita.

Piirakkataikina, suuntaa antavat määrät:
noin 100 g voita
noin 2-3 dl jauhoja
½ tl suolaa
1 rkl kylmää vettä

Nypi voi ja jauhot yhteen, lisää suola ja kylmä vesi. Vaivaa taikina nopeasti pehmeäksi, mutta kulhon reunoista irtoavaksi palloksi. Kääri elmukelmuun ja jätä jääkaappiin ½h-1h lepäämään. Reseptin määrät ovat todella suuntaa antavat. Leivoin ensimmäisen taikinan reseptin määriä seuraten ja tulos oli liian kuiva, käyttökelvoton taikina... Seuraavan yrityksen aikana käytin reseptiä apuna mutta aloitin melko vähäisellä määrällä jauhoja ja lisäilin niitä ja vettä varovasti tarpeen mukaan. Tuloksena oli toimiva taikina!

Kaulin taikinan jauhotetulla pöydällä ja "leikkasin" lasin avulla taikinasta pyöreitä paloja. Laitoin taikinapalat muffinsivuokiin. Naputin haarukalla jokaiseen taikinanpalan pohjaan reikiä jottei taikina kohoaisi uunissa, ja laitoin vuoat uuniin, noin 200 astetta, noin 8-10 minuuttia. Pohjat paistuivat juuri ja juuri valmiiksi eivätkä ottaneet yhtään väriä. Uunikäynnin jälkeen piirakat saivat jäähtyä kokonaan ennen kuin laitoin ne pakastimeen.

Kun D-day koitti, otin piirakat pakastimesta. Täytin puolet pienillä puolikuivatuilla viikunapaloilla (kaupasta niitä saa kuivattujen hedelmien osastolta) ja aurajuustopaloilla, ja puolet juustoraasteella (taisi olla goudaa ja mustapippurituorejuusto) ja puolikkailla kirsikkatomaateilla (jotka olin paahtanut uunissa suolan, sokerin, rosmariinin ja mustapippurin kanssa). Nyt täytyy tosin sanoa, että en tiedä oliko paahtaminen tällä kertaa vaivansa väärtti. Ensi kerralla laitan varmaan kirsikkatomaatit kylmiltäni piirakan täytteeksi. Sekoitin kulhossa 5 dl täysimaitoa ja 3 kananmunaa, ja kaadoin varovasti munamaitoa täytteen sekaan. Kärsivällisyys oli tässä valttia, huomasin parin ei niin hyvin onnistuneen piirakan jälkeen... Sitten vaan uuniin, noin 200 astetta, noin 10 minuuttia.


Uusi koti, uusi blogi.

Uutta uuteen elämään.

Muutto uuteen kaupunkiin, muutto uuteen kotiin. "Uuden elämän" kunniaksi halusin kehitellä itselleni jotain uutta. Projekti, harrastus, jotain... Ajatus blogista ei kuitenkaan ole uusi. Kuka kakskymppinen ruokaintoilija EI ole haaveillut ruokablogin aloittamisesta nähtyään Julie & Julia-elokuvan tai luettuaan Julie Powellin kirjan?

Tästä se nyt alkaa, kokkailen kaksiossa ja kirjoitan siitä. Muiden kokkailusta lukeminen on mielestäni hauskaa, ehkä joku muu yhtyy mielipiteeseeni.