sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Whoopieeee! Eli whoopie pies!

Olenkohan joskus jo kertonut, että minusta välillä tuntuu kuin joku ruokajumala lukisi ajatuksiani? Tälläkin viikolla kävi niin, että kun viikon alussa ajattelin, että olisi kiva kokeilla whoopies-leivoksia niin eiköhän tiistaina tullut postissa Gloria-lehti ja sen ruokasivuilla, kuin tilauksesta, whoopies-leivosten ohje. Leijonalla sattui sitä paitsi sopivasti olemaan synttärijuhlat lauantaina ja päätin leipoa pari leivosta hänelle "oikean" lahjan lisäksi.

Glorian ohjeessa kerrotaan, että whoopiet ovat leivoksia, jotka tehdään kakkutaikinasta. Itse ajattelen, että ne ovat amerikkalaisten versio ranskalaisista macaron-leivoksista. Tuhdimpia, arkisempia ja helpompia...  Jos joku tietää oikeasti jotain whoopien historiasta, niin kertokaa ihmeessä minullekin!

Päätin muuntaa Glorian ohjetta hieman ja päätin tehdä suklaawhoopieleivoksia. Voin jo tässä vaiheessa tunnustaa, että koska en ole ennen tehnyt tai maistanut näitä leivoksia, en ollut aivan varma millainen koostumus taikinassa pitäisi olla. Kun tein näitä leivoksia, huomasin, että taikinasta tuli suurin piirtein samanlaista kun kotona tehty keksitaikina mutta en ole täysin varma että olen ihan oikella polulla, joku kokeneempi saa mielellään kommentoida! Leivoksista tuli kuitenkin hyviä ja niillä nujertaa tehokkaasti makeannälän.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa sähkövatkaimella 100 g huoneenlämpöistä voita ja 1,5 dl sokeria. Vatkaa sekaan 1 kananmuna. Sekoita kuivat ainekset, eli 3 dl vehnäjauhoja, 0,75 dl kaakaota, 2 tl vaniljasokeria, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl ruokasoodaa, ripaus suolaa, keskenään ja kaada sihdin kautta voiseokseen. Sekoita puulusikalla, lisää 120 g smetanaa ja jatka sekoittamista. Lopuksi voit käyttää käsiä. Jos taikina tuntuu liian kostealta lisää hiukan jauhoja.





















Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikinapalat käsin pitkiksi pötkylöiksi. Leikkaa yhdestä pötkylästä noin 24 palaa, jotka rullaat palloiksi, laitat uunipellille ja painat varovasti sormilla liitteimmäksi. Paista yhden pötkön pallot kerrallaan, kaiken kaikkiaan siis kaksi uunipellillistä, noin 48 pientä palloa. Paista whoopieseja 9 minuuttia uunissa ja anna jäähtyä pellillä.






















Tee leivosten "täyte" vatkaamaalla sähkövatkaimella 200 g tuorejuustoa ja 1 dl tomusokeria. Sulata 100 g valkosuklaata vesihauteessa ja lisää se tuorejuuston sekaan. Jos haluat, voit värjätä seoksen elintarvikevärillä, päätin itse tehdä keltaisen täytteen. Sekoita kunnolla. Ota yksi jäähtynyt whoopien osa, laita täytettä sen päälle ja paina varovasti toinen osa päälle. Säilytä jääkaapissa.









lauantai 17. maaliskuuta 2012

Vaaleanpunainen smoothie






En tiedä miksi, mutta erityisesti tämä talvi, tai ne kuukaudet jolloin meillä on ollut talvi (tammi-helmikuu), on ollut minulle jotenkin erityisen hankala. Huomasin sen oikeastaan vasta nyt maaliskuussa kun kadut yhtäkkiä tulivat esille lumikinosten alta ja pikkulinnut alkoivat äänehtiä valoisina aamuina. Tajusin yhtäkkiä, että olen ollut talvihorroksessa ja kun ajattelen noita vuoden ensimmäisiä kuukausia huomaan, että olen hoitanut kaiken, myös blogin kirjoittamisen, mekaanisesti ilman oikeaa intoa ja inspistä.



No onneksi nyt ei ole enää mitään hätää koska olen siis herännyt talviunestani. Ja nyt on hirveä hinku päästä tekemään jotain värikästä. Päädyin tänään, pysyessäni sisällä tuulelta suojassa, tekemään smoothien jääkaapin ja pakastimen antimista. Päivän smoothien väristä tuli hennon vaaleanpunainen. Se antoi energiaa hesarin lukemiseen alusta ihan loppuun asti.

Vaaleanpunainen smoothie yhdelle henkilölle

Ota keittiöapurisi, monitoimikone tai sauvasekoitin, esiin. Ota pakastimesta pieni määrä (tai makusi mukaan) marjoja, suomalaisia karpaloita ja vadelmia. Kuori ja paloittele 1 banaani ja puolita yksi appelsiini. Lisää monitoimikoneeseen marjat, banaanipalat, yhden appelsiinin mehu, loraus luomumaitoa ja vähän hunajaa. Anna koneen tehdä työ kunnes saat suht tasaisen, vaaleanpunaisen juoman. Nauti ja anna ajatusten ajelehtia tulevaan kevääseen.








tiistai 13. maaliskuuta 2012

Mac n' cheese

Tänään oma rakkaani, Herra J, tekee minulle ruokaa ja päätin käyttää vapaan aikani bloggaamiseen ja sohvalla lojumiseen. Aika rentouttava tiistai, täytyy myöntää.

Eilenhän oli maanantai ja turhan usein huomaan kaipaavani lohturuokaa juuri maanantaisin lievittääkseni arkeen paluusta johtuvaa ärsytystä. Olen jo kauan halunnut tehdä mac n' cheese:iä, tuota amerikkalaisten rakastamaa perusmuonaa, ja sitä päätin eilen valmistaa omaksi lohdukseni.

Sain monta vuotta sitten amerikkalaisilta tuttavilta postissa kaksi pakettia valmista mac n'cheese:iä, tiedättehän, sellaisia paketteja missä lukee "just add water". Kun paketit saapuivat kokeilin tietysti yhtä, ja voin kertoa, että näistä paketeista tuleva "ruoka" on oranssia. Myrkyllisen näköistä oranssia mömmöä. Ehkä sanomattakin selvää, että toinen paketeista odottaa vieläkin avaamattomana kaapissa. Halusin siis tällä kertaa tehdä ihan kunnollista ruokaa ja satuin näkemään telkkarista Rachel Rayn shown, jossa hän teki kuin tilauksesta minulle seuraavaa: French Onion Mac n' Cheese. Rachel Ray ei persoonana ole ihan minun makuuni... mutta se täytyy myöntää, että hänellä on hyviä ruokaideoita. Tällä kertaa hän lisäsi tavalliseen mac n' cheese:iin sipuleita, jotka maustetaan ranskalaisen sipulikeiton tavoin.

Tämä mac n' cheese koostuu neljästä osasta, jotka yhdistetään ja koko höskää laitetaan lopuksi vähäksi aikaa uuniin.

Osa 1: Keitetty makaroni

Keitä noin 400 g täysjyvämakaroneja ja huuhtele kypsät makaronit kylmässä vedessä.

Osa 2: "Leivänmuru-crumble"

Ota esiin monitoimikone. Lisää koneeseen kuivahtanutta leipää (minulla tällä kertaa ranskalaista moniviljaleipää), parmesaaniraastetta, tuoretta persiljaa ja valkopippuria. Anna koneen tehdä työ ja tehdä aineksista pieniä murusia. Lisää lopuksi pari rkl öljyä ohuena nauhana koneen vielä pauhatessa.



Osa 3: Ranskalaiset sipulit

Leikkaa 4 isoa sipulia ohuiksi suikaleiksi. Laita lämpimään pannuun iso nokare voita sulamaan, lisää vähän öljyä ja sipulit. Anna sipuleiden paistua noin 10 min ruskistumatta (sekoittele melkein koko ajan). Lisää noin 2 dl vermuttia (tai kuiva valkkaria) ja kasvisfondia sekä noin 1 dl vettä. Sekoita ja lisää 2 laakerinlehteä ja valkopippuria. Anna porista vielä noin 20 min ja nouki lopuksi laakerinlehdet pois.

Osa 4: Juustokastike

Sulata isossa kattilassa noin 75 g voita ja lisää noin 1 dl vehnäjauhoja. Sekoita voi-jauhosekoitusta pannussa koko ajan kunnes siitä tulee hiekkamaista. Sekoita koko ajan ja lisää noin 1 dl maitoa. Jatka sekoittamista ja lisää aina 1-2 dl maitoa kun pannussa oleva maitoseos on paksuuntunut. Lisää maitoa kunnes olet käyttänyt noin 5-6 dl maitoa kaiken kaikkiaan. Mausta valkopippurilla ja ripauksella juustokuminaa. Raasta 250 g gruyérejuustoa ja lisää lämpimään kastikkeeseen, sekoita kunnes juusto on sulanut.








Viimeinen askel: Sekoita makaronit, juustokastike ja sipulit keskenään ja ripottele crumblea päälle. Laita 200 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi. Anna vielä levätä 15 minuuttia ennen syömistä... jos jaksat odottaa!






torstai 8. maaliskuuta 2012

Norjalaisia suklaapullia

Piipahdin viime viikonloppuna Oslossa tapaamassa tässäkin blogissa mainittua Miss Osloa. Oslo oli mainio kaupunki, pelkkä käveleminen ympäriinsä riitti ohjelmaksi. Ja siellä oli kevät, lähemmäs 10 astetta plussalla, ihanaa!

Oslosta löysin uuden himon kohteen... Nimittäin veteboller. Norjalaisia, yksinkertaisia vehnäpullia. Yksinkertaisen herkullisia. Kun upotin hampaani ensimmäiseen vetebolleniin en voinut lopettaa niiden syömistä, piti saada vähintään yksi joka päivä. Bolleja oli tarjolla kolmea erilaista - maustamattomia, rusinaisia tai suklaisia. Voitte varmaan arvata minkä valitsin joka kerta... KYLLÄ, suklaisen!

Eräässä söpössä kaupassa näin sitten metallisen levyn, jossa oli vetebollereiden resepti ja ostin sen heti mukaani tuliaiseksi. Sen reseptin mukaan kokeilin tänään vehnäpullia. Pullista tuli pulleita, pehmeitä ja suklaisia, MUTTA... Sanoisin, että oman makuni mukaan tässä reseptissä oli liian vähän sokeria. Laittaisin ehkä tuplasti reseptin sokerimäärän ensi kerralla.

Veteboller

Sekoita keskenään 750 g vehnäjauhoja, ripaus suolaa, 90 g sokeria, 140 g suklaata pieninä paloina, reilu ripaus kardemummaa. Sulata kattilassa 100 g voita. Lisää voisulaan 4 dl maitoa. Lisää kädenlämpöiseen voimaitoon 25 g tuorehiivaa ja kaada neste kuivien ainesten sekaan. Vaivaa taikinasta nopeasti taikinapallo joka juuri ja juuri alkaa irrota kulhon sivuista. Anna kohota 2 tuntia liinan alla vedottomassa paikassa. Kaada taikina jauhotetulle alustalle, jaa ensin kahteen osaan, sitten molemmat osat vielä kahdeksaan. Laita pullat pellille, anna kohota vielä hetken. Laita 225 asteiseen uuniin, noin 10 minuuttia.



MUTTA voit myös tehdä nämä muutokset reseptiin: käytä 180 g sokeria 90 g sijaan. Käytä 50 g hiivaa 25 g sijaan niin kohoamiseen menee noin 1 tunti.