maanantai 8. joulukuuta 2014

"Death by chocolate"-cupcakes



Rakkaat lukijat, 

Tänään minulla on suklaan ystäville ohje. Huvittavaa tässä on se, että itse tykkäsin todella paljon leipomistani kuppikakuista kun taas Herra J ei, ei sitten yhtään. Joudun siis toteamaan, että näköjään nämä eivät ole kaikkien makuun. Herra J ei tykännyt runsaasta tumman suklaan mausta eikä sormisuolasta viimeisenä silauksena. Jos sinä taas lukijana innostut näistä mauista, lähdehän leipomaan!

Löysin tämän "death by chocolate"-reseptin netistä, Sally's baking addiction-blogista. Blogin reseptissä oli myös hauska vinkki siltä varalta ettei kotoasi löydy piimää, jota reseptiin tarvitaan. Reseptin vinkin avulla tein niin, että sekoitin kahteen desilitraan maitoa kaksi ruokalusikallista valkoviinietikkaa, sekoitin, ja odotin noin 10 minuuttia. Voilá, piimää! 

Death by chocolate-cupcakes

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sulata 115 g voita ja 60 g tummaa suklaata, joko varovasti mikrossa tai vesihauteen yllä. Anna jäähtyä sillä aikaa kun sekoitat kuivat aineet yhteen: vehnäjauhoja 100 g, kaakaojauhetta 45 g, 3/4 tl leivinjauhetta, 1/2 tl ruokasoodaa, 1/4 tl suolaa. Vatkaa toisessa kulhossa 2 kananmunaa, 100 g sokeria ja 50 g fariinisokeria. Lisää suklaa-voiseos ja vatkaa tasaiseksi. Lisää sitten vuorotellen vähän jauhoseosta ja vähän piimää, käännelleen taikinaa (älä enää vatkaa!). Jatka kunnes olet lisännyt kaikki ainekset (tarvitset siis kaikenkaikkiaan 2 dl piimää). Taikinan koostumus muistuttaa lopuksi paksua moussea. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja paista uunissa 18 minuuttia. Jäähdytä kuppikakut hyvin ennen kuin laitat päälle kuorrutusta. 

Päädyin itse tekemään maapähkinävoikuorrutteen, alkuperäisohjeessa sekin oli suklaata. Sekoitin umpipähkäisesti maapähkinävoita, fariinisokeria, pehmeää voita ja maitoa kunnes sain maulta ja koostumukselta sopivan kuorrutteen. Maitoa lisäsin vain sen verran, että sain kuorrutteesta tarpeeksi pehmeää levitettäväksi. Parhaiten tähän varmaan sopisi tomusokeri, mutta kun sitä ei kotona ollut, kokeilin fariinisokeria.

Levitä kuorrutetta kuppikakkujen päälle. Lisää vielä lopuksi tummaa suklaata lastuina ja pikkupikku ripaus sormisuolaa, jos heittäydyt ihan villiksi. 




torstai 20. marraskuuta 2014

Vihannespannari



Blogissa on viime aikoina ollut hiljaista, ja kerrankin siihen on ollut oikeasti hyvä syy! Kaksio sai nimittäin 29.10 uuden asukkaan, ihanan pikkumiehen. Hän on valloittanut äitinsä ja Herra J:n sydämen, mutta myös vaatinut paljon aikaa, jolloin blogi laitettiin vähäksi aikaa jäihin. Herra J on hienosti hoitanut kotiaskareet mutta yhtenä päivänä ehdin laittaa helppoa arkiruokaa, jonka reseptin saatte nyt! Löysin Kodin kuvalehdestä hauskan "vihreän pannari"-ohjeen, ja muutin nimeksi vihannespannarin koska lisäsin siihen myös muuta kuin lehtikaalia. 

Vihannespannari

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Revi tai silppua 150 g lehtikaalia (poista kova keskiruoto) pieniksi paloiksi ja kuullota hetki pienessä määrässä öljyä ja pari reilua nokaretta voita. Kuori ja raasta 1 iso porkkana. Laita isoon kulhoon 7 dl maitoa, 3 munaa ja lehtikaalipalat. Survo vihreäksi seokseksi sauvasekoittimella. Lisää 3 1/2 dl vehnäjauhoja, ripaus suolaa ja muskottipähkinää ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leikkaa 150 g mozzarellaa siivuiksi ja laita tasaisin välein pannaritaikinan päälle. Ripottele lopuksi porkkanaraaste tasaisesti pannarin päälle. Laita pelti varovaisesti uuniin ja paista noin 30 minuuttia. Tarjoa puolukkahillon kanssa!




tiistai 14. lokakuuta 2014

Paahdettuja juureksia




Syksy on kyllä ihanaa aikaa! Luonto muuttuu niin kauniin värikkääksi ja keittiössä saa tehdä pataruokia ja paahdettuja juureksia. Ja tietysti kaikista parasta: harmaa ja sateinen keli antaa luvan porautua sohvan pohjalle viltin alle katsomaan hömppäsarjoja. 

Tänään ruoaksi valmistui paahdettuja juureksia. Lihattoman lokakuun hengessä proteiinin paikkaa piti kananmuna ja aurajuusto. Kaiken kruunasi maukas ja sopivan kirpeä kastike.

Paahdettuja juureksia aurajuuston ja kananmunan kera

Laita uuni lämpenemään 200-225 asteeseen. Pilko haluamasi määrä juureksia sopiviksi paloiksi. Älä jätä niitä liian isoiksi, ettei paistoaika muutu mahdottoman pitkäksi. Liian ohuet palat kuitenkin palavat nopeasti. 
Meillä oli tänään 6 kpl pientä punajuurta, 6 kpl pientä porkkanaa, 3 kpl perunaa ja 1 sipuli. Lisäksi jääkaapista löytyi kevätsipulia ja pilkoin pari sellaista vartta pariin isoon palaan. Levitä kaikki uunipellille niin ettei palat kuitenkaan ole päällekkäin. Pirskottele päälle pari rkl oliiviöljyä ja mausteita. Suosittelen ras-el-hanout-maustesekoitusta jos haluat helposti paljon lämmintä ja syvää makua juureksiin. Jos sitä ei löydy kotoa tai kaupasta, tai jos et jaksa sekoittaa sellaista maustesekoitusta itse (netistä löytyy hyviä ohjeita), voit tietysti maustaa ihan villin vapaasti. Ripottele vielä vähän suolaa päälle.





Laita pelti uuniin. Anna paahtua ensin 15-20 minuuttia, ota pelti uunista ja käännä juurekset. Laita takaisin uuniin paahtumaan 10-15 minuutiksi. Ota pelti taas uunista ja ripottele juuresten päälle aurajuustokuutioita. Riko vielä yksi kananmuna per syöjä juuresten päälle. Nosta varovasti takaisin uuniin vielä 10 minuutiksi. 



Valmista viimeisen kymmenen minuutin aikana kastike: laita pieneen kulhoon noin 1 tl jokaista seuraavaa ainesta: dijonsinappia, hunajaa, sitruunamehua ja tahinikastiketta. Lisää pari ruokalusikallista mantelirouhetta ja sekoita hyvin. Kaada sekaan oliiviöljyä, noin 4-5 rkl, ohuena nauhana samalla koko ajan sekoittaen. 

Kun kananmunat ovat paistuneet, ota pelti uunista ja pirskottele kastiketta juuresten päälle. Nauti!


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Suolainen piirakkapohja

Löysin eilen toimivan reseptin ja metodin suolaiselle piirakkapohjalle, joten tänään jaan sen teidän kanssanne. Valitettavasti metodin kätevyys piilee monitoimikoneessa, joten jos et omista tällaista, sorry! Toki piirakkapohjan voi myös tehdä käsin, mutten voi taata meneekö se yhtä helposti ja nopeasti.



Suolainen piirakkapohja

Kuutioi 100g kylmää voita. Laita voikuutiot monitoimikoneeseen ja lisää 2 dl vehnäjauhoja. Lisää vielä ripaus suolaa. Pulssaa voi ja jauhot sekaisin koneella kunnes saat leivänmuruja muistuttavan koostumuksen. 



Lisää sen jälkeen 2 rkl kylmää vettä koneen käydessä (tämä tehdään nopeasti, älä anna koneen käydä turhan pitkään!). Nyt sinulla tulisi olla kosteilta leivänmuruilta muistuttava koostumus. 



Jauhota pöydän alusta hyvin ja kaada taikina monitoimikoneesta pöydälle. Ripottele jauhoja myös taikinan päälle. Painele käsin (älä vaivaa) taikinaa yhteen kunnes taikinasta muodostuu pallo. Jos taikina tuntuu liian kostealta, voit jauhottaa pöydän reilusti ja sitä kautta painella taikinaan tarvittava määrä lisäjauhoja. Muotoile pallo hellästi litteäksi ympyräksi. Tämän pitäisi onnistua nopeasti, yritä olla vaivaamatta ja keskity vain "painelemaan" taikinaa yhteen. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin noin 20 minuuttiksi



Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Kun taikina on levännyt, laita se jauhotetulle alustalle, ripottele taas vähän jauhoja päälle ja kaulitse hellin ottein piirakkavuoan kokoiseksi. Jos olet jauhoittanut pöydän hyvin etkä kauli liian kovalla voimalla taikinan ei pitäisi jäädä kiinni pöytään. Jos kaulit ja kääntelet taikinaa aina säännöllisin välein 45 astetta yhteen suuntaan, saat helposti ympyrän muotoisen taikinan. Rullaa taikina hellästi kaulimen ympärille ja nosta sen avulla taikina piirakkavuoan ylle, rullaa sitten taikina kaulimen avulla vuoan päälle. Laske taikinan reunat hellästi vuokaan niin että sekä pohja että reunat peittyvät. Laita taikinapohjan päälle leivinpaperiarkki ja lisää esim. kuivia herneitä. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia uunissa. Ota piirakka uunista ja ota kuivat herneet pois. 




Tällä kertaa meillä tehtiin piirakka, jonka täytteenä oli paistettua purjoa ja pekonia, ohueksi suikaloitua viherkaalia ja aurajuustomuruja. Munamaitona toimi 2,5 dl maitoa ja 3 kananmunaa suolalla ja mustapippurilla maustettuna. Täytä esipaistettu piirakkapohja ja paista piirakka valmiiksi: 180 astetta ja noin 30-40 minuuttia




tiistai 23. syyskuuta 2014

Paputäytteiset tortillat

Tätä kirjoittaessa tajusin taas miten vähän tiedän oikeasta meksikolaisesta ruoasta. Resepti, jonka jaan kanssanne, on kyllä maultaan hyvä, mutta ongelmia tuotti lähinnä ruoan nimeäminen. Tostada, chalupa,  taco, burrito, enchilada, kuka tietää... Myöskin google vaikutti olevan hämillään kun yritin selvittää minkä niminen tämä ruoka oikeasti voisi olla, joten annoin periksi. Resepti on alunperin Pipsa Hurmerinnan keittokirjasta, joka löytyi vanhempieni keittokirjakokoelmasta. Pipsa kutsui tätä chalupaksi, mutta selattuani eri sivuja netissä en ole varma että hän on oikeassa nimityksen suhteen. Mutta, nautitaan ruoasta ja mietitään titteleitä myöhemmin, jooko?



Ruoan ainekset myös muuttuivat Pipsan alkuperäisideasta eri syistä. Pipsa halusi lisätä papujen joukkoon kuminaa, mutta olen suht varma, että reseptiin kuuluu kuminan sijaan juustokuminaa. Juustokuminahan on englanniksi "cumin", joka usein käännetään väärin suoraan vain kuminaksi. Minulle kuitenkin kumina on leipämauste ja juustokumina taas meksikolaisen ruoan mauste. Lähikaupasta ei löytynyt mustapapuja, joten ostin kidneypapuja. Kotona sattui olemaan turkkilaista jugurttia, joten käytin sitä enkä jaksanut ostaa sen tilalle kermaviiliä tai ranskankermaa. 

Paputäytteinen tortilla kahdelle

Silppua 1 sipuli ja 2 valkosipulinkynttä sekä puolikas punainen chili. Paista näitä hetki öljyssä pannulla, varo etteivät saa väriä. Lisää 1 purkillinen valutettuja käyttövalmiita kidneypapuja pannulle. Lisää reilu ruokalusikallinen hunajaa tai siirappia, 1/2 tl juustokuminaa ja 1 tl savustettua paprikajauhetta. Lisää vielä 2 dl vettä. Anna papujen poreilla kunnes vesi on lähes kokonaan haihtunut. Kun vesi on lähes haihtunut, muussaa papuja paistinlastalla. Tavoitteena on papumössö, mutta siinä saa olla sattumia, muussaaminen ei siis ole mitään tarkkaa puuhaa.





Valmista muut täytteet: ota esiin salaattia, lehtipersiljaa ja turkkilaista jugurttia. Pilko pala kurkkua kuutioiksi ja kuutioi myös 1 avokado. Leikkaa 1 lime lohkoihin ja purista yhden lohkon mehu avokadopalojen päälle. Murustele noin 50 g fetajuustoa



Ota esiin vehnätortilloja (noin 4 kpl) ja paista niitä hetki kuumalla valuurautapannulla. Tämä on ehdoton must!  Tortilla saa pannulla juuri sopivan rapeuden ja kauniin värin, verrattuna mikrossa lämmitettyyn velttoon lättyyn...

Kokoa tortillan päälle täytteet: pohjalle papumössöä, reilusti vihreää (salaattia, persiljaa, kurkkua, avokadoa), fetamuruja ja jugurttia. Purista lopuksi limenmehua päälle. Syö vapaavalintaisella (usein sottaisella) tavalla. 


maanantai 15. syyskuuta 2014

Wannabe Banh Mi-leipä


Sain päähäni tehdä täytettyjä vietnamilaisia Banh Mi-leipiä ruoaksi, mutta kauppareissun ja nettiselailun lomassa leipäni taisi muuttaa suuntansa vähän, ja muuttua enemmänkin bahn mi:sta inspiroiduksi kuin aidoksi sellaiseksi. Tämä versio maistui kuitenkin oikein hyvältä, ja mietin jo milloin voisin tehdä näitä uudestaan. Leivän valmistus koostuu monesta osasta, mutta mikään yksittäinen osa ei ollut erityisen vaikea. 

Tarvitset leipää, pikkelöityjä vihanneksia, tuoretta kurkkua, minttua, tulista majoneesia ja maukkaita "possupullia". Perus Banh Mi:ssa liha ei ole lihapulla-muodossa, mutta löysin tämän linkin netistä (http://www.vietworldkitchen.com/blog/2009/01/vietnamese-meatball-xiu-mai-sandwich-.html) ja innostuin lihapullaideasta.

"Wannabe Banh Mi" kahdelle

Ota esiin leipää: rapeakuorista patonkia, tai kuten meillä tänään: rapeakuorinen iso kaurasämpylä, jossa oli ilmava sisus. Leikkaa tuoretta kurkkua ohuiksi viipaleiksi ja ota esiin kourallinen tuoretta minttua.

Valmista pikkelöidyt vihannekset: 
Mittaa kattilaan 1,5 dl vettä, 1 dl sokeria ja 0,5 dl väkiviinaetikkaa, 1 rkl korianterinsiemeniä, 1 rkl fenkolinsiemeniä ja 1 rkl sinapinsiemeniä. Kuumenna kiehuvaksi niin, että sokeri liukenee. Leikkaa noin 5 isoa retiisiä paksuiksi tikuiksi ja 2 porkkanaa suurin piirtein samankokoisiksi tikuiksi. Laita vihannestikut 0,5 litran kokoiseen lasipurkkiin ja kaada kuuma etikkaliemi päälle. Anna lasipurkin jäähtyä ikkunalaudalla ennen kuin laitat purkin jääkaappiin.



Esivalmistele lihapullataikina: 
Laita kulhoon 400 g porsaanjauhelihaa. Pilko 1 kevätsipulivarsi hyvin pieneksi hakkelukseksi ja lisää kulhoon. Raasta vielä joukkoon 2 valkosipulinkynttä ja lisää 2 rkl soijaa, 1 tl kalakastiketta, 1 kananmuna, mustapippuria, ripaus sokeria ja noin rkl kuivattua inkiväärijauhetta. Sekoita kaikki hyvin sekaisin. Anna maustua sillä välin kun valmistat majoneesin.



Tulinen majoneesi: 
Tee oma majoneesi, tai osta valmista perusmajoneesia. Jos teet sen itse, laita 1 keltuainen kulhoon, ja lisää 1 tl dijonsinappia sekä loraus sitruunamehua. Lisää ripaus suolaa ja vispaa nämä ainekset hyvin sekaisin. Jatka vatkaamista käsin samalla rypsiöljyä sekaan lorauttaen, ensin tipoittain ja vähitellen ohuena nauhana, kunnes majoneesi on sopivan paksua ja väriltään ähes valkoista. Lisää lopuksi maun mukaan lempichilikastikettasi, meillä tänään madeiralta ostettua piri piri-kastiketta.



Jatka lihapullien tekoa:
Laita paistinpannu lämpenemään ja pyöritä lihapullataikinasta pieniä lihapullia. Lisää pannuun öljyä ja paista lihapullia parissa erässä. Pidä valmiit pullat lämpiminä folion alla. 



Yhdistä lopulta kaikki osat yhdeksi maukkaaksi illallisleiväksi. Laita leivän väliin ensin tulista majoneesia, viipaloitua kurkkua ja reilusti tuoretta minttua. Lisää lopuksi lihapullia ja pikkelöityä porkkanaa ja retiisiä. Nauti!



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Raviolit kurpitsa-ricottatäytteellä



Eilinen kokkailu ei tapahtunut kaksiossa vaan omakotitalossa Hangossa, jossa olen talonvahtina. Mihin muuhun sitä aikaansa käyttäisi kuin kokkailemiseen, kun käytössä on iso keittiö ja kaapissa pölyä keräävä pastakone? Kutsuin siis pari opiskelukaveria illalliselle ja veivasin pastakoneella meille raviolit. Tämä resepti ei kuulu "helppoa ja hyvää"-kategoriaan, vaan "näpertelyä vaativaa ja oikein hyvää"-lokeroon.

Koska opiskelukaverit ovat sellaisia, joita nykyään näen aivan liian harvoin, mietin miten saisin raviolit esivalmisteltua niin, ettei vieraiden saapuessa tarvitsisi tehdä paljon muuta kuin keittää ne kypsiksi. Nettiä vähän aikaa selailtuani, päädyin kokeilemaan pakastamista. Päivää ennen vieraiden saapumista tein siis pastataikinan, täytin ja muotoilin raviolit ja pakastin ne tarjottimella hyvin jauohoitettuina. Kun vieraat saapuivat, heitin pakastetut raviolit suoraan kiehuvaan veteen ja tein nopean voikastikkeen, mutta ehdin hyvin seurustella kavereiden kanssa.

Raviolit kurpitsa-ricottatäytteellä, neljälle henkilölle

Päivää ennen vieraiden saapumista:
Pastataikina: mittaa kulhoon 200 g durumjauhoja. Lisää 2 kananmunaa ja 1 keltuainen (säästä valkuainen raviolien tekoa varten). Sekoita nopeasti keskenään ja kaada jauhotetulle alustalle ja kaada päälle loraus oliiviöljyä ja tilkka vettä. Valmistaudu päivän treenisessioon, eli ala vaivaamaan taikinaa käsin niin, että siitä vähitellen muodostuu pallo. Jatka vaivaamista (vaatii vähän lihasvoimaa kun takina on vielä melko kovaa) kunnes taikinapallo näyttää tasaiselta, vähän kiiltävältä ja kimmoisalta. Kiedo elmukelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään 30 minuutiksi.



Kurpitsa-ricottatäyte: lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota noin 600 g myskikurpitsaa, poista kuoret ja siemenet. Leikkaa kuutioiksi ja laita uunipellille. Kaada päälle pieni loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Heitä sekaan vähän tuoretta rosmariinia, jos kotoa löytyy. Sekoita niin, että öljy peittää jokaisen palan. Paahda uunissa noin 30-40 minuuttia, riippuen palojen koosta. Voit kääntää paloja kerran paistoajan lopussa. Ota kurpitsapalat uunista ja anna jäähtyä. 

Laita kulhoon 150 g ricottajuustoa, jäähtyneet kurpitsapalat, tuoretta oreganoa ja pieneksi pilkottua rosmariinia (tai muita vapaavalintaisia yrttejä), mustapippuria, ripaus suolaa ja 1 kananmuna. Sekoita haarukalla sekaisin ja paina samalla kurpitsapalojen rakennetta rikki.



Kun täyte on valmis ja pastataikina on levännyt tarpeeksi, on aika kaulia pastataikina ja tehdä raviolit! Ota pastakone esiin ja jauhota se durumjauhoilla. Jauhota myös kevyesti koneen edessä oleva pöytätila. Leikkaa taikina esim. 4 osaan ja käytä yksi taikinapala kerrallaan koneen läpi. Painele taikinapalaa käsin litteämmäksi pitkulaiseksi, jotta se menee pastakoneen telojen leveimmän välin läpi. Syötä taikinapala pastakoneeseen paksuimmalla asetuksella. Jatka sitten samalla lailla, pienentämällä telojen väliä yksi askel kerrallaan paksuimmasta ohuempaan. Taikina siis syötetään koneen telojen läpi (meidän koneen mukaan) 7 kertaa! Näitä ravioleja varten ihan ohuimman telojen välin olisi voinut jättää väliin. Yritä saada ohut mutta kestävä pastataikina. 



Laita yksi pitkä pastalevy pöydälle ja lusikoi nokare täytettä tasaisin välein pastalevylle. Jätä täytenokareiden väliin tarpeeksi tilaa. Sivele kananmunan valkuaista täytenokareiden ympärille. Laita varovasti toinen pastalevy päälle ja painele kevyesti ilma pois täytteen ja pastalevyjen välistä. Jos pastalevy repeytyy, raviolia ei voi keittää koska täyte karkaa kiehuvaan veteen. Leikkaa muotilla pyöreitä ravioleja, niin että keskelle jää "täytekumpu" (kts. alla olevat kuvat). 
Laita tarjottimelle leivinpaperia, jauhota leivinpaperi, laita raviolit siihen vierekkäin ja jahota kevyesti myös päältäpäin. Voit laittaa toisen leivinpaperin näiden päälle, jauhottaa ja laittaa vielä toisen kerroksen ravioleja. Saat tästä taikinasta noin 20 kpl ravioleja, riippuen niiden koosta. Laita valmiit raviolit pakastimeen.





Kun vieraat ovat saapuneet 
Keitä raviolit ja tee ruskistettu voikastike: Aloita paahtamalla kourallinen pähkinöitä, esim. hasselpähkinöitä. Varo etteivät pähkinät pala. Laita paahtuneet pähkinät sivuun, voit rouhia ne veitsellä pienemmiksi paloiksi. 
Laita iso kattilallinen vettä kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää runsaasti suolaa. 
Laita samaan aikaan korkealaitainen paistinpannu lämpenemään miedolle lämmölle ja lisää pannuun noin 100 voita. Anna voin ensin sulaa hitaasti ja sitten vähitellen paahtua kullanruskeaksi. Tarkista kokoa ajan, ettei voi pääse palamaan. Kun voi näyttää kullanruskealta ja tuoksuu pähkinäiseltä, ota se pois lämmöltä ja lisää paahdetut pähkinät ja salvianlehtiä
Kun kattilan vesi kiehuu, lisää puolikas satsi ravioleja. Ne ovat kypsiä noin 4 minuutin keittämisen jälkeen, vähän riippuen pastataikinan paksuudesta. Nouki valmiit raviolit vedestä reikäkauhan avulla ja lisää toinen satsi ravioleja. Laita valmiit raviolit voikastikepannuun ja siirrä siitä sopiva määrä ravioleja voikastikkeen kera vieraan lautaselle. 



Tarjoa ja nauti!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Maalaisleipä


Kävin läpi vanhoja säästettyjä lehtileikkeitä ja löysin vanhasta Yhteishyvä-lehdestä maalaisleipä-ohjeen. Leipä näytti kuvassa kivan rustiikilta ja rapeakuoriselta, siis pari asiaa, jotka yleensä saavat minut kiinnostumaan leipäohjeesta. Leivästä tuli hyvä, mutta olin taas oppia kantapään kautta, että jokainen tuntee oman uuninsa parhaiten ja oman uunin "persoonaa" kannattaa aina kunnioittaa. Taisin nyt tuurilla tarkistaa leivän vointia kreivin aikaan. Jos olisin avannut uunin vain vähän myöhemmin olisi tainnut tulla melko mustaa leipää.. Mutta lisää tästä ohjeen lopussa.

Maalaisleipä, 2 kpl

Aloita laittamalla kulhoon 3 dl kädenlämpöistä vettä, 1 pussi kuivahiivaa, 4 rkl fariinisokeria ja 1 dl graahamjauhoja. Sekoita ja anna seistä liinan alla noin 10 minuuttia, kunnes seos kuplii. Lisää 3 dl vehnäjauhoja ja sekoita. Lisää vielä 1 tl suolaa ja noin 3 dl vehnäjauhoja lisää (yhteensä siis noin 6 dl jauhoja, voit lisätä vähän liian vähän aluksi ja lisätä myöhemmin jos taikina sitä tarvitsee). Vaivaa taikinaa nyt käsin 10 minuuttia (voit tietysti myös tehdä saman yleiskoneessa noin 4 minuutissa). 




Vaivasin taikinaa käsin kuunnellessani kolmea reilun kolmen minuutin biisiä. Se oli terapeuttista ja hauskaa, koska kun vaivausaika läheni kymmentä minuuttia taikinan koostumus muuttui ihan silminnähden (se muuttuu kimmoisaksi ja irtoaa kulhon reunoista). Jos siis mietit, että tarvitaanko oikeasti 10 minuutin vaivausta, niin vastaus taitaa olla, että kyllä, ehdottomasti! 


Ota puhdas kulho, lisää siihen 2 tl öljyä ja laita vaivattu taikina kulhoon. Peitä liinalla ja anna kohota 1,5 tuntia. Kohotuksen jälkeen, jaa taikina kahteen osaan, kaulitse taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi, kääri rullalle ja laita rullat uunipellille saumapuoli alaspäin. Anna kohota uudestaan 30 minuuttia liinan alla. Näin jälkeenpäin mietittynä en tiedä tykkäsinkö tuosta taikinan kaulimisesta. Voit aivan varmasti muotoilla leivät ihan omalla tavalla. Tuntuu, että kauliminen saattaa poistaa leivästä turhaan ilmaa, joka voisi tehdä koostumuksesta keveämmän. 



Sitten paisto-ohjeeseen, jota siis kannattaa muokata oman uunin mukaan. Olen huomannut, että oma uunini lämpenee todella kuumaksi, ja paistoaikojen kanssa täytyy olla tarkkana. Lämmitä uuni 275 asteeseen. Viillä leipiin terävällä veitsellä pari viiltoa. Laita leivät kuumaan uuniin ja heitä perään 1 dl vettä uunin pohjalle. Anna paistua 10 minuuttia. Sammuta lämpö 10 minuutin jälkeen ja anna leipien paistua jälkilämmössä 15 minuuttia. Itse taisin ottaa leivän pois uunista 10 jälkilämpöminuutin jälkeen. 
Ensi kerralla taidan paistaa leipiä vain 5 minuuttia 275 asteessa ja annan sitten seistä 15 minuuttia jälkilämmössä. 






tiistai 26. elokuuta 2014

Sienirisotto

Tänään esittelyssä: Jamie Oliverin sienirisotto (oli niin nälkä, etten ehtinyt panostaa kuvaan tällä kertaa..). Tämä on yksi ehdoton luottoreseptini, jonka luota haen lohtua aina säännöllisin välein, varsinkin kun ulkona sataa vettä ja on syksyisen kylmää. Alkuperäisresepti on siis Jamie Oliverin Alaston kokki-kirjasta. Viikonloppuna resepti tosin meni vähän muunneltuna näin:
Sienirisotto

Tästä satsista tuli illallinen kahdelle, plus jämät, jotka seuraavana päivänä käyettiin risottopalloihin, kts. resepti tästä

Keitä vettä tarpeeksi (noin 1,5 litraa) ja lisää kasvisliemikuutioita, tai tee oma kasvisliemi, kuten minä päätin viikonlopun kunniaksi tehdä (kts. postauksen loppusanat). Laita kattila sivuun, mutta pidä liemi lämpimänä pienellä lämmöllä ja kannen alla. 

Pilko kaikki vihannekset valmiiksi: silppua kaksi sipulia (esim. salottisipulia) ja 2 valkosipulinkynttä pieneksi silpuksi. Kuutioi myös puolikas kesäkurpitsa sesongin kunniaksi pieniksi kuutioiksi. Viipaloi lopuksi 2 varsisellerin vartta mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.


Leikkaa haluamasi sieniä sopiviksi suupaloiksi. Meillä oli tällä kertaa 100 g kanttarelleja ja 1 iso portobellosieni. Tavisherkkusienetkin sopivat hyvin. Leikkaa osa sienien varsista pieneksi hakkelukseksi, laita sienihakkelus sivuun. Lämmitä tavallinen paistinpannu kuumaksi ja paista isompia sienipaloja pienessä määrässä öljyä ja voita, mutta jätä siis sienihakkelus sivuun. Kun isommat sienipalat ovat paistuneet sopivasti, lisää ripaus cayennepippuria ja loraus sitruunamehua. Laita paistuneet sienipalat sivuun odottamaan.


Lämmitä toinen pannu, jossa on korkeat reunat. Lisää oliiviöljyä ja voita, ja kuullota sipulit, kesäkurpitsa ja sienihakkelus niitä kuitenkaan ruskistamatta. 


Lisää parin minuutin kuullottamisen jälkeen arborioriisiä, noin 3 dl, pannuun. Jatka sekoittamista, taas niin ettei mikään ruskistu. Kun riisinjyväset ovat kauniin kiiltäviä ja miltei läpikuultavia, lisää 2-3 dl valkoviiniä (tai vielä mielummin kuivaa vermuttia, jos sitä on!). Jatka sekoittamista kunnes valkoviini on imeytynyt riisiin ja kasviksiin. Voit lisätä tässä vaiheessa vähän suolaa, varsinkin jos käytät kotitekoista kasvislientä. 


Nyt alkaa kärsivällisyyttä vaativa vaihe: lisää kauhallinen kuumaa kasvislientä kerrallaan ja jatka sekoittamista. Lisää aina yksi kauhallinen lisää kun aikaisempi on melkein kokonaan imeytynyt riisiin. Jatka tätä vaihetta kunnes riisi on kypsää. Muista, että riisiä pitää koko ajan sekoittaa, jotta niistä irtoaa tärkkelystä, joka tekee risotosta kermaisen ilman kermaa. Kun arvelet, että olet lisäämässä pannuun viimeisen kauhallisen lientä, lisää myös valmiiksi paistetut sienipalat.

Kun riisi on kypsää, ota pannu pois lämmöltä, lisää noin 1 dl raastettua parmesanjuustoa ja reilusti voinokareita sekä silputtua tuoretta rakuunaa (persilja sopii myös) ja mustapippuria. Tarkista suolan tarve, mutta muista, että lisäsit juuri suolaista juustoa. Sekoita kaikki hyvin sekaisin, laita kansi päälle ja anna seistä noin 5-10 minuuttia rauhassa ennen tarjoilua. 


Tarjoile ja nauti!


Kasvisliemi:

Lopuksi vielä lyhyt maininta kasvisliemestä. Päätin viikonlopun kunniaksi tehdä oman kasvisliemen. Selailin netistä eri reseptejä, ja päädyin lopulta kaikista helpoimpaan versioon: laita kattilaan kasviksia, esim. sipulia, porkkanaa, selleriä, kesäkurpitsaa. Lisää mausteita, esim. neilikkaa, laakerinlehti ja yrttejä. Lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät, kiehauta, ja anna kiehua sen jälkeen hiljalleen noin 30 minuutia. Siivilöi. Koska liemessä ei ole suolaa, on muistettava suolata ruokaa.