lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lauantaihifistelyä tartarpihvien merkeissä

Ennen kuin kirjoitan mitään ruoasta, saanenko esitellä keittiöni uusimman tulokkaan: wüsthof-veitsen. Sain sen Herra J:ltä synttärilahjaksi, ja voisin varmaan kehua sitä kyllästymiseen asti. Sen mahtavuus on yksinkertaisesti se, että tämä veitsi tottelee käskyjäni täydellisesti. Mitä ikinä haluan sen tekevän, se tekee, nopeasti ja helposti. 





Tänään blogin nimi voisi muuten olla "kokkailua ja siivousta kaksiossa". Neljän tunnin siivoussession jälkeen (mistä tätä pölyä oikein tulee???) olen mielestäni ansainnut jotain erityisen hyvää ruokaa. Päätin kaupassa, että palkitsen itseni naudan sisäfilepihvillä. Kotiin kävellessäni päätin, että teen lihasta tartarpihvin, raa'asta lihasta kun nimittäin aika paljon tykkään... Jossain randomissa ruotsalaisessa puutarha&kokkailu-ohjelmassa tehtiin äskettäin hyvän näköistä carpaccio-annosta, ja päätin varastaa siitä annoksesta ideat pihvini lisäkkeisiin. Tein nimittäin keltuaiskreemiä ja pikkelöityjä sinapinsiemeniä tartarpihvin kaveriksi. And it goes like this:

Tee ensin pikkelöidyt sinapinsiemenet: Laita kattilaan 1 osa sokeria, 1 osa valkoviinietikkaa, 2 osaa vettä ja reilut ½ osaa sinapinsiemeniä. Kiehauta, ja kaada kulhoon jäähtymään.



Tee sitten keltuaiskreemi. Laita pakastepussiin keltuaisia (tein tänään ruokaa vain yhdelle joten käytin vain yhden keltuaisen, mutta lisää niiden määrä syöjien mukaan) ja ripaus suolaa. Laita kattilaan vettä ja lämmitä se noin 80 asteiseksi niin ettei vesi kiehu mutta höyryää ja kuplii. Laita keltuaispussi veteen ja liikuttele sitä. Nosta pussi vedestä noin 30 sekunnin välein (jos sinulla on vain 1 keltuainen voit nostaa pussia useamminkin) ja puristele varovasti sormilla (ikään kuin sekoittaen keltuaismassaa). Kun nostat pussin ja sormen painallus jää näkyviin keltuaismassassa, kreemi on valmis. Jätä jäähtymään pussiin (jos haluat voit pusertaa massan ensin siivilän läpi ja sitten laittaa takaisin pussiin jäähtymään. Tänään en laiskana jaksanut tehdä tätä...).



Tee sitten itse tartarpihvi. Leikkaa sisäfile pieniksi kuutioiksi, sekoita kulhossa dijonsinapin, hienonnetun punasipulin, hienonnettujen kapristen, tabascon, suolan ja pippurin kanssa. Laita muotin kautta lautaselle, pursota päälle keltuaiskreemiä (leikkaa pussin kulmaan pieni aukko) ja nosta jäähtyneitä sinapinsiemeniä viimeiseksi silaukseksi. Tarjoa leivän ja salaatin kanssa.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti