keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Vadelmainen suklaa-cheesecake


Tiedättekö, tänään koin sellaisen light bulb-hetken, kun tajusin mikä minua on viime aikoina estänyt laittamasta mitään uutta tänne blogiin. Olen kyllä kokkaillut ja kuvannut ruokia. Olisitte voineet lukea esim. cole slaw:sta tai mansikka-halloumisalaatista tai kirsikkatarteleteista. Mutta ei, mikään ei ole tuntunut oikealta, eikä mikään ole oikein innostanut kirjoittamaan. Kunnes tänään tajusin miksi.

Parin viikon ajan olen tehnyt ruokaa vain koska, niin kuin kaikki tiedämme, meidän on syötävä, jotta pysymme hengissä. Mutta en ole tehnyt mitään sellaista, jota ihan oikeasti olisi tehnyt mieli. Kun töiden jälkeen on tehnyt ihan hirveästi mieli korkata jääkylmä kuiva omenasiideri, joku hitsin ärsyttävä minun näköinen pikkuolio on kuiskannut korvaani: "eieiei, turhia kaloreita arkipäivänä", ja kun olisin halunnut leipoa kakun: "eieiei, meitähän on vain kaksi syöjää, ei ole edes vieraita tulossa", ja kun on tehnyt mieli kokeilla löytämääni focaccialeipäreseptiä: "heiheihei, ei mitään valkoisia jauhoja, epäterveellistä..".

No onko nyt tuollaisessa tilassa sitten kiva kirjoitella blogia? No ei! Pitäähän sitä nyt nauttia ruoasta ja ruoanlaitosta, varsinkin jos kirjoittaa siitä vielä blogia. Ja nyt on sitä paitsi kesä, nyt saa ja pitää nauttia ihan kunnolla! (tuli muuten kesästä mieleen, että lukekaa ihmeessä tää, mainio kirjoitus)

Joten päätin tänään, etten jaksa turhaan stressata jostain kaloreista ja muista turhista. Kunhan on jotain järkeä ja rajaa tekemisessä, niin saahan sitä nyt leipoa vaikka kakun keskellä arkista viikkoa. Voilá, tässä siis vadelmainen suklaa-cheesecake, ihan vaan keskiviikon kunniaksi. (resepti hienolta alltommat.se-sivulta, eli täältä)


Tee supermegasuklainen kakku näin:


Laita uuni lämpenemään, 175 astetta.

Murusta 250 g chocolate chip cookiesejä monitoimikoneessa ja sekoita 75 g pehmeän voin kanssa. Painele seos vuokaan, jossa on pohjalla leivinpaperia. Painele seosta myös sivuille. Laita jääkaappiin odottamaan kun teet täytteen.

Täyte tehdään sekoittamalla kolme erilaista sekoitusta. Sekoita yhdessä kulhossa 400 g tuorejuustoa, 200 g ranskankermaa ja ½ dl vahvaa kahvia. Vatkaa toisessa 2 kananmunaa ja 0,75 dl sokeria. Sulata varovaisesti vesihauteessa 200 g tummaa suklaata. Yhdistä lopuksi nämä kolme seosta ja kaada keksipohjan päälle.









Laita uuniin noin 30 minuutiksi. Keskikohta saa olla vielä hiukan löysä kun otat kakun uunista. Anna jäähtyä ja laita vielä jääkaappiin pariksi tunniksi. Koristele runsaalla määrällä tuoreita vadelmia (noin 250 g).




3 kommenttia:

  1. Oi, ihanan näköistä!: ) mulla on usein myös ongelmana tuo, ettei voi kokata jotain mitä tekee mieli, vaan täytyy kokata jotain terveellistä : D

    VastaaPoista
  2. Lohdullista tietää, että joku muukin kamppailee samojen ajatusten kanssa. Eiköhän kuitenkin yritetä vaan nauttia tämä kesä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kesällä pitää nauttia!: ) ja talvella kun on pimeää ja...

      Poista