sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Cannellonit kinkku-raejuustotäytteellä

Olen jo jonkin aikaa tehnyt cannelloneja, eli pastarullia, näin: laitan uunivuoan pohjalle tomaattikastiketta, rullaan tuorepastalevyn väliin ricottajuustoa ja ilmakuivattua kinkkua ja laitan päälle bechamélkastiketta. Laitan vielä juustoraastetta päälle ja uuniin paistumaan. Eilen tuli himo juuri näitä pastarullia mutta olin jo tullut kotiin kaupungilta kun himo iski enkä jaksanut enää mennä kauppaan. Ei auttanut muu kuin jääkaapin tonkiminen: ricotta vaihtui raejuustoksi, ilmakuivattu kinkku vaihtui Lidlin miedosti savustettuun kinkkuun ja tuorepasta vaihtui kuivatuksi. Yllättävän toimiva versio, täytyy myöntää!








Cannellonit kinkku-raejuustotäytteellä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Aloita bechamélkastikkeen tekemisestä: laita kattilaan voita (laitoin tänään noin 50 g) ja saman verran vehnäjauhoja. Paista jauhoja voissa pari minuuttia ja lisää sitten lämmitettyä maitoa (tänään laitoin varmaan noin 4-5 dl) vähitellen, koko ajan sekoittaen. Lisää maitoa niin paljon kunnes sinulla on sopivan paksulta tuntuva kastike, sekoita kastiketta koko ajan ettei se pala pohjaan. Mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä.

Keitä sen jälkeen kuivattuja pastalevyjä pari minuuttia kiehuvassa suolatussa vedessä, jotta ne pehmenevät ja voit rullata ne täytteen ympärille.

Laita uunivuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta, esim. tomaattimurskaa, jonka sekaan laitat sipulia, suolaa, sokeria ja mustapippuria.

Levitä pastarullat leikkuulaudalle, laita päälle miedosti savustettu kinkkusiivu, lisää yhteen päähän raejuustoa ja rullaa levy rullalle. Laita rullat vierekkäin uunivuokaan tomaattikastikkeen päälle. Levitä lopuksi rullien päälle bechamélkastiketta ja raasta vielä juustoa päällimmäiseksi. Laita koko höskä uuniin ja paista kunnes kastike ja juusto on saanut kauniin värin, noin 20-30 minuuttia, muista tarkistaa vaikka terävällä veitsellä, että pastalevy on tarpeeksi pehmeä: veitsen tulee mennä ilman vastusta pastan läpi. Anna ruoan vielä seista hetki ennen kuin tarjoat sen raikkaan salaatin kanssa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti