tiistai 14. lokakuuta 2014

Paahdettuja juureksia




Syksy on kyllä ihanaa aikaa! Luonto muuttuu niin kauniin värikkääksi ja keittiössä saa tehdä pataruokia ja paahdettuja juureksia. Ja tietysti kaikista parasta: harmaa ja sateinen keli antaa luvan porautua sohvan pohjalle viltin alle katsomaan hömppäsarjoja. 

Tänään ruoaksi valmistui paahdettuja juureksia. Lihattoman lokakuun hengessä proteiinin paikkaa piti kananmuna ja aurajuusto. Kaiken kruunasi maukas ja sopivan kirpeä kastike.

Paahdettuja juureksia aurajuuston ja kananmunan kera

Laita uuni lämpenemään 200-225 asteeseen. Pilko haluamasi määrä juureksia sopiviksi paloiksi. Älä jätä niitä liian isoiksi, ettei paistoaika muutu mahdottoman pitkäksi. Liian ohuet palat kuitenkin palavat nopeasti. 
Meillä oli tänään 6 kpl pientä punajuurta, 6 kpl pientä porkkanaa, 3 kpl perunaa ja 1 sipuli. Lisäksi jääkaapista löytyi kevätsipulia ja pilkoin pari sellaista vartta pariin isoon palaan. Levitä kaikki uunipellille niin ettei palat kuitenkaan ole päällekkäin. Pirskottele päälle pari rkl oliiviöljyä ja mausteita. Suosittelen ras-el-hanout-maustesekoitusta jos haluat helposti paljon lämmintä ja syvää makua juureksiin. Jos sitä ei löydy kotoa tai kaupasta, tai jos et jaksa sekoittaa sellaista maustesekoitusta itse (netistä löytyy hyviä ohjeita), voit tietysti maustaa ihan villin vapaasti. Ripottele vielä vähän suolaa päälle.





Laita pelti uuniin. Anna paahtua ensin 15-20 minuuttia, ota pelti uunista ja käännä juurekset. Laita takaisin uuniin paahtumaan 10-15 minuutiksi. Ota pelti taas uunista ja ripottele juuresten päälle aurajuustokuutioita. Riko vielä yksi kananmuna per syöjä juuresten päälle. Nosta varovasti takaisin uuniin vielä 10 minuutiksi. 



Valmista viimeisen kymmenen minuutin aikana kastike: laita pieneen kulhoon noin 1 tl jokaista seuraavaa ainesta: dijonsinappia, hunajaa, sitruunamehua ja tahinikastiketta. Lisää pari ruokalusikallista mantelirouhetta ja sekoita hyvin. Kaada sekaan oliiviöljyä, noin 4-5 rkl, ohuena nauhana samalla koko ajan sekoittaen. 

Kun kananmunat ovat paistuneet, ota pelti uunista ja pirskottele kastiketta juuresten päälle. Nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti