tiistai 23. kesäkuuta 2015

Minimarjapiirakat

Jee, olen ehtinyt sekä leipoa että kirjoittaa siitä enemmän kuluneen viikon aikana kuin viimeisen kuukauden aikana yhteensä. Siitä suuri kiitos Pikkumiehen isovanhemmille, jotka jaksavat kantaa, kutittaa, viihdyttää, opettaa, lauleskella, tanssia (jne.!) loputtomiin hänen kanssaan.




Eilen kokeilin Allt om mat-lehdestä löytynyttä minimarjapiirakkaohjetta, vähän mutkia suoristamalla. En jaksanut kaulia taikinaa, käyttää monitoimikonetta, mitata tarkasti.. Vanhat kunnon sormet saivat työskennellä ja kaadoin jauhoja pussista silmämitalla ja piirakoiden ulkonäkö oli vähän rustiikki. Maku ei tainnut kärsiä kuitenkaan yhtään.

Minimarjapiirakat, 6 kpl

Mittaa kulhoon 125 g voita (kuutioituna), 1/4 dl sokeria, 1 keltuainen (säästä valkuainen, sitä tarvitaan reseptin lopussa) ja 2 dl vehnäjauhoja. Nypi ainekset sormin sekaisin ja muotoile lopuksi taikinasta pallo. Saatat joutua lisäämään noin 1 dl vehnäjauhoja, lisää jauhoja tarpeen mukaan. Jaa taikina 12 osaan, 6 vähän isompaa palloa piirakoiden pohjaksi ja 6 pienempää kantta varten. Muotoile isommat pallot littanoiksi ympyröiksi ja laita muffinssipellin koloihin tai jämäköihin  kertakäyttövuokiin. Laita vuoat/pelti jääkaappiin odottamaan, laita myös pienemmät taikinapallot jääkaappiin.



Laita uuni lämpenemään, 200 astetta. Tee sitten piirakoiden täyte:
Laita kulhoon 50 g huoneenlämpöistä voita ja notkista se lusikalla. Lisää 1/2 dl sokeria ja sekoita voin kanssa. Lisää 1 kananmuna, 50 g mantelijauhoa ja 1 rkl vehnäjauhoa. Sekoita. 

Ota piirakat jääkaapista ja laita jokaiseen täytteeksi haluamasi marjoja. Alkuperäisreseptissä käytettiin karviaisia, itse laitoin eilen mustikoita ja vadelmia. Jaa marjojen päälle täytettä, pari ruokalusikallista per piirakka. 




Muotoile jäljellä olevista taikinapalloista litteä ympyrä ja laita täytteen päälle kanneksi. Sivele kannet valkuaisella ja ripottele vielä päälle vähän sokeria



Paista uunissa noin 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile haaleanlämpiminä kermavaahdon kanssa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti