sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Banaanileipä



Tarvitsin tänään jotain helppoa leivottavaa, jonka sai helposti kuljetettua kaverin luo nyyttäreihin. Mietin eri mahdollisuuksia kun katseeni osui pöydällä lojuviin banaaneihin. Päätin tehdä banaanileipää!

Googlauksen jälkeen päädyin reseptiin, joka näytti sopivan mutkattomalta ja lisäsin siihen vähän makeutta, koska sen piti olla nyyttäreiden jälkiruoka. Yksinkertaisesta banaanileivästä sai yllättävän näyttävän pienellä tuunauksella. 

Banaanileipä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leivitä leipävuoka voilla ja korppujauholla.

Survo kaksi banaania soseeksi haarukalla. Lisää soseeseen 2 dl maustamatonta jugurttia, 2 dl kaurahiutaleita, 4 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa, 2 tl ruokasoodaa ja 3 rkl vaaleaa siirappia (siirapin voi halutessaan jättää pois kokonaan). Sekoita kaikki hyvin.



Kaada taikina leipävuokaan ja paista uunin alaosassa 35-50 minuuttia riippuen leipävuoan koosta ja muodosta. Itselläni oli melko pitkä leipävuoka, joten leivästä tuli suht matala ja paistoaika oli noin 35 minuuttia. 

Anna banaanileivän jäähtyä, laita tarjoiluvadille. Sulata varovasti mikrossa tai vesihauteessa valkosuklaata. Valuta suklaata banaanileivälle. Ripottele lopuksi päällimmäiseksi suolattuja ja paahdettuja cashewpähkinöitä. Nauti kahvikupposen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti