torstai 8. joulukuuta 2011

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

Olin viime viikonloppuna Ruotsissa tapaamassa siellä vuoden hengailevaa siskoani. Siksi tämä blogihiljaisuus kuluneen viikon aikana. Reissu oli tosi hauska ja sain matkaltani ruokainspistä, josta lisää huomenna. Mutta tänään on vuorossa simppeli punajuuri-vuohenjuustokeitto, jota söin ensimmäisen kerran Kallion herrasväen luona viime talvena. Tänään resepti näytti tältä:

Keitä 6 isoa punajuurta noin 40-45 minuuttia. Keitä toisessa kattilassa 2 isoa jauhoista perunaa noin 20 minuuttia. Kuori kaikki juurekset kuumina (tämä on reseptin ainoa ärsyttävä kohta). Keitä noin 0,5 l vettä ja lisää 1 vihannesliemikuutio. Pilko juurekset ja laita monitoimikoneeseen. Revi joukkoon tuoretta timjania. Lisää noin 2 dl kuumaa kanalientä ja soseuta tasaiseksi soseeksi. Kaada punainen sose kattilaan ja laita takaisin liedelle. Lisää pari dl kuumaa lientä (ohenna keittoa maun mukaan) ja 1 rasia vuohenjuusto-tuorejuustoa (esim. Chavroux). Sekoita kunnes vuohenjuusto on sulanut ja keitto on väriltään vaaleanpunainen. Anna poreilla pienellä lämmöllä välillä sekoittaen noin 20 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti