sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sunnuntaisämpylät

Tällä ohjeella teen monena sunnuntaina tuoreita sämpylöitä aamiaselle tai brunssille. Helppoa ja suht nopeaa! Yleensä laitan taikinaan 1-2 porkkanan raastetta tai sitten puolikkaan kesäkurpitsan raasteena. Tällä kertaa taikinaan meni kuitenkin 0,5 dl seesaminsiemeniä.



Sunnuntaisämpylät

Liuota 15 g tuorehiivaa kolmeen dl kädenlämpöistä vettä. Lisää 1 rkl hunajaa ja sekoita. Lisää tässä vaiheessa porkkanaa, kesäkurpitsaa tai vaikka 0,5 dl erilaisia siemeniä, jos haluat. Lisää nesteeseen 3 dl vehnäjauhoja, 1 dl grahamjauhoja ja 1 tl suolaa, sekoita. Lisää tämän jälkeen 1-2 rkl oliiviöljyä ja sitten 1-2 dl vehnäjauhoja, vähän kerrallaan. Älä laita kaikkia jauhoja kerralla, vaan vaivaa taikinaa käsin lisätessäsi jauhoja, ja lopeta jauhojen lisääminen kun taikina irtoaa suht helposti kulhon reunoista. Jätä taikina mielummin vähän liian löysäksi kuin liian kuivaksi.



Sopivasti vaivattu taikina ennen kohotusvaihetta



Laita kulho liinalla peitettynä lämpimään ja vedottomaan paikkaan ja anna taikinan kohota 30-45 minuuttia. Ehdottomasti paras paikka taikinalle on mikrossa, se on lämmin ja vedoton paikka (tosin pliiiiis, älkää laittako mikroa päälle...)!

Kohonnut taikina


Kumoa kohotettu taikina hyvin jauhotetulle tasolle ja ripottele jauhoja taikinan päällekin, niin ettei taikina jää kiinni pöytätasoon. Älä turhaan vaivaa taikinaa, vaan muotoile taikinasta pötkö ja leikkaa 8 tai 12 osaan, riippuen haluatko isompia vai pienempiä sämpylöitä. Muotoile paloista pyöreitä palloja ja laita uunipellille. Saat kauniita sämpylöitä kun pyörität sämpylöitä sivusta oikealla kädellä vastapäivään samaan aikaan työntäessä vasemmalla kädellä taikinaa sämpylän "alle". Olipa vaikea selittää tuo tekniikka! Voit katsoa youtubesta eri tekniikoita, etsi esim. sanoilla "forming a bread loaf".



Anna sämpylöiden kohota uudestaan uunipellillä liinalla peitettynä kunnes uuni on lämmennyt 225 asteeseen, kuitenkin vähintään 20 minuuttia. Ruiskuta sämpylöiden päälle vettä (ja halutessasi jotain siemeniä, esim. kurpitsansiemeniä) ja laita pellillinen sämpylöitä uuniin. Paistoaika on 10-15 minuuttia, uunista ja sämpylöiden koosta riippuen. Tarkistan yleensä tilanteen 10 minuutin jälkeen ja vahdin sen jälkeen aika tarkkaan uunin sisältöä kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeat päältä.

Painoin varovasti jokaista sämpylää litteämmäksi ennen toista kohotusvaihetta,
halusin tällä kertaa vähän leveämmät sämpylät,
jotta toimisivat myös tarvittaessa hampurilaissämpylöinä

Uunituoreet sämpylät


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti