perjantai 18. lokakuuta 2013

Viherkaali-pekonipasta

Flunssan kourissa minun teki hirveästi mieli viherkaalia. Luultavasti mieleni yritti tämän terveyspommikasviksen avulla tervehtyä nopeammin. Flunssaisena en kuitenkaan jaksanut kokkailla mitään erityisen vaikeaa, joten keittiössä syntyi viherkaali-pekonipasta.



Viherkaali-pekonipasta kahdelle

Leikkaa 140 g pekonia kuutioiksi ja paista kuumassa pannussa sopivan rapeaksi. Laita isoon kattilaan reilusti vettä kiehumaan. Leikkaa pekonien paistuessa noin 150 g viherkaalista paksut varret pois, ja silppua kaali ohuiksi suikaleiksi. Ota paistetut pekonipalat pannulta sivuun, mutta jätä pekonista irronnut rasva pannuun.


Laita kahdelle hengelle sopiva määrä pastaa veteen keittymään kun vesi kiehuu. Lisää myös keitinveteen suolaa. Anna pastan kiehua pakkauksen ohjeiden mukaan.

Lisää pekonirasvaan kaalipalat ja sekoittele pannussa, ettei kaalit pala. Lisää pannuun 1 tl dijonsinappia ja 0,5 tl valkoviinietikkaa. Paistele kaaleja pari minuuttia, kunnes kaalipalat ovat pehmenneet. Lisää pannuun pekoni. Jos pastasi on tässä vaiheessa vielä kypsymässä keitinvedessä, voit ottaa mukin avulla noin 0,5 dl keitinvettä ja lisätä kaalin ja pekonin joukkoon. Raasta suoraan pannuun 0,5 dl parmesaania. Sekoita ja ota pannu pois lämmöltä. 


Valuta keitetty pasta ja lisää pastat kaalin ja pekonin joukkoon. Sekoita kunnes kaikki ainekset ovat mukavasti sekaisin. Nosta lautasille ja raasta vielä parmesaania päälle. Rouhittu mustapippuri kruunaa vielä annoksen (ja puuttuu kuvasta...)!





2 kommenttia:

  1. njammm. kokeilen heti tänään kun viherkaali äitynyt yli äyräiden kaupunkiviljelylaatikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa jos saat käyttöösi ihan omaa viherkaalia! Tämä oli taas yksi resepti kategoriassa "helppoa ja hyvää", joten makoisia kokkailuhetkiä!

      Poista