perjantai 15. marraskuuta 2013

Moussaka

Katsoin pari viikkoa sitten Master chef Australia-jaksoa, jossa Georgen kreikkalaissyntyinen äiti teki moussakaa. Kirjoitin nopeasti ohjeet post-it-lapulle ohjelmaa katsoessani ja kokeilin myöhemmin. Herra J, joka ei tykkää munakoisosta tykkäsi tästä, joten uskallan suositella!


Pieni varoitus: Moussaka ei synny ihan hetkessä ja sisältää monta eri vaihetta. Vaiheet eivät sinänsä ole vaikeita, mutta vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä. Sopiva ruokalaji siis viikonlopun kokkaussessioihin!


Tästä ohjeesta syntyy iso uunivuoallinen moussakaa 6 hlölle:

Leikkaa 2 pientä tai 1 iso munakoiso 1 cm paksuiksi siivuiksi, levitä ne leikkuulaudalle ja ripottele suolaa niiden päälle. Itketä siivuja noin 15 minuuttia, eli anna suolan vetää siivuista ylimääräinen vesi esiin.






Kuori ja leikkaa 3-4 isoa perunaa noin 0,5 cm paksuiksi viipaleiksi.



Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen

Silppua yksi iso sipuli ja 1 valkosipulinkynsi. Kuullota niitä keskilämmöllä. Lisää sitten 400 g jauhelihaa pannulla ja paista liha juuri ja juuri kypsäksi. Lisää 1 tl suolaa, 1 tl jauhettua mustapippuria, 2 kanelitankoa, 1 rkl kuivattua oreganoa, 1 rkl kuivattua timjania ja 1 oksa rosmariinioksa (tuore) pannuun. Sekoita kaikki sekaisin ja kaada päälle 500 g tomaattimurskaa. Sekoita ja anna kastikkeen keittyä kokoon hiljalleen poreillen 30 minuuttia.

Pyyhi talouspaperilla munakoisojen pinnalle kertynyt vesi. Paista munakoisoja ja perunaviipaleita öljyssä pari minuuttia per puoli, kunnes ne ovat saanet kauniin värin. Perunoita ei tarvitse paistaa läpikypsiksi, koska ne kypsyvät vielä myöhemmässä vaiheessa uunissa.



Tee paksu valkokastike: Lämmitä 6 dl maitoa lämpimäksi (ei kiehuvaksi). Laita toiseen, keskilämmöllä olevaan kattilaan, 100 g voita sulamaan. Kun voi on sulanut, lisää 100 g vehnäjauhoja ja pari ripausta suolaa. Sekoita puukauhalla minuutin ajan. Lisää lämmin maito kattilaan, samalla voimakkasti sekoittaen. Kastike paksuuntuu nopeasti ja lopputuloksena pitäisi olla, hetken sekoittamisen jälkeen, paksu tasainen valkokastike. Sekoita kunnolla, ettei kastike pala pohjaan. Ota valmis kastike pois lämmöltä ja lisää 1 kananmuna. Sekoita taas puukauhalla kunnes kananmuna on sekoittunut täysin kastikkeeseen. Lisää 1 dl raastettua parmesaania kastikkeeseen ja sekoita sekin tasaiseti joukkoon.






Ota esiin iso uunivuoka. Ota valmiista jauhelihakastikkeesta kanelitangot ja rosmariinioksa pois. Laita ohut kerros jauhelihakastiketta vuoan pohjalle. Lado päälle munakoisoa, perunoita ja kastiketta kerroksittain. Levitä lopuksi valkokastike viimeiseksi kerrokseksi (valkokastiketta siis EI tule muiden kerrosten väliin). Lisää viimeiseksi silaukseksi ohut kerros juustoraastetta. Laita vuoka uuniin noin 45 minuutiksi kunnes pinta on kauniin värinen. Koska kaikki uunit ovat erilaisia, tarkista moussakan tilanne noin 30 minuutin jälkeen. 





Anna vuoan seistä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti