torstai 16. tammikuuta 2014

Punaviinisiirappi

Eiliseen kirjoitukseen liittyen ajattelin myös jakaa punaviinisiirapin ohjeen. Löysin alkuperäisreseptin syksyllä ja ensikokeilun jälkeen siitä on tullut yksi minun lempikastikkeista lihalle (tosin tein sitä kerran myös paistetun halloumijuuston ja mausteisen bataattipaistoksen kaveriksi). Minähän rakastan kastikkeita yli kaiken, mutta en vain osaa tehdä niitä! Rakastuin kai siksi tähän helppoon mutta runsaasti makua tuovaan siirappiin.

Punaviinisiirappi

Laita kattilaan 2 dl punaviiniä, 1 dl fariinisokeria ja 1/2 dl mustaherukkahyytelöä. Anna seoksen kiehahtaa ja anna sitten poreilla keskilämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes kastike on sinulle mieluisan siirappimaista. Tästä siirapista ei tule eritysen paksua, joten älä anna sokerin palaa pohjaan paksuuntumista odotellessa. Voit maustaa mustapippurilla lopuksi.

Valitse mieluisa liha, valmista kukkakaalipyree, kiehauta punaviinisiirappi, kaada loput punaviinipullon sisällöstä lasiin ja perjantai on pelastettu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti