Okei, hei lupaan, etten rupea vain toistamaan toisen blogin sisältöä, mutta tänään oli pakko kokeilla Kiusauksessa-blogin Fattoush-salaattia. Olin kaksi ja puoli vuotta sitten Herra J:n kanssa Jordaniassa ja rakastuimme paikalliseen ruokaan. Toimme sieltä mukanamme hervottoman säkin sumakkia, maustetta, jota myös tähän salaattiin tarvitaan. Olen viime aikoina nähnyt sumakkia myytävänä joissain isoissa marketeissa, mutta varmimmin sitä saa kuitenkin etnisistä ruokakaupoista. Sanoisin, ettei tätä reseptiä kannata kokeilla ilman sumakkia, koska taivaallinen salaattikastike oli se mikä nosti tavallisen salaatin uusiin sfääreihin.Tässä siis Fattoush-salaatti mutta halloumilla, jotta nälkä varmasti lähtisi. Reseptistä riittää ruokaa kolmelle.
Fattoush
Ota 3 pitaleipää, sivele ne kevyesti öljyllä ja ripottele päälle sumakkia. Paista leivät grillipannulla molemmin puolin. Leikkaa leivät sopiviksi paloiksi ja laita kulhoon odottamaan.
Valmista salaattikastike: laita pieneen kulhoon 2 rkl oliiviöljyä, ½ rkl sitruunamehua, 2 tl sumakkia, 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, 2 rkl balsamiviinietikkaa ja 1-2 puristettua valkosipulinkynttä (joko yksi iso tai kaksi pientä). Sekoita hyvin.
Leikkaa 250 grammaa halloumia siivuiksi ja paista kuumalla pannulla juustoihin hyvä väri.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti