sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Vesimeloni-fetapalat

Kesähengailumestaani Hankoon saapui vihdoin ja viimein jonkinlainen kesäsää ja lämpö! Aurinkoisiin hellepäiviin sopiikin raikas alkupala (välipala/snacksi/tapas, call it what you like) koostuen vesimelonista, fetajuustosta ja mintusta. Tajusin myös tätä kirjoittaessani, että sain reseptin samalta ystävältä, jolta sain tacopiirakkareseptin, joten thanks E


Tarvitset vesimelonia, jonka leikkaat sopiviksi suupaloiksi. Kuutio on hyvä muoto. Tarvitset myös fetajuustoa, jonka leikkaat suurin piirtein samankokoisiksi kuutioiksi kuin melonipalat.


Sitten tarvitset myös kourallisen tuoretta minttua, jonka silppuat pieneksi. Laita minttu pieneen kulhoon, lisää teelusikallinen hunajaa ja pari ruokalusikallista oliiviöljyä (tämä resepti toimii parhaiten kun teet kastikkeen mittaamatta, täysin oman maun mukaan..) ja lopuksi rouhaiset mustapippuria mausteeksi. Sekoita kastike kunnolla sekaisin. 


Laita vesimelonipalat tarjoiluastialle. Lisää jokaisen kuution päälle fetapala. Laita vielä jokaisen meloni-fetakombon läpi hammastikku. Jaa lopuksi jokaisen palat päälle pieni määrä minttukastiketta. Nauti aurinkoisena päivänä ulkona!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti