lauantai 12. heinäkuuta 2014

Vanilja-kookosrinkelit



Nautimme eilen ihanat pullakahvit siskojeni ja Herra J:n kanssa Hangonkodin terassilla. Aurinko paistoi ja iholla tuntui Hangolle ominainen tuulenvire, yhdessä kädessä oli kuppi kahvia ja toisessa sokerinen uunituore pulla. Olin selaillut aamulla ruokalehtiäni ja löysin ihanalta kuulostavan vaniljarinkelireseptin Allt om mat-lehdestä. Ihan pientä tuunailua tein kun lisäsin sokerikuorrutteeseen kookoshiutaleita (sorry Leijona!).

Vaniljakookosrinkelit, 16 kpl

Laita kulhoon 510 g vehnäjauhoja (kuulemma noin 8,5 dl), 100 g voita kuutioituna, 25 g hiivaa murusteltuna, 1/2 tl suolaa, 1/2 dl sokeria, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria ja 1 kananmuna


Sekoita kaikki ainekset käsin kunnes saat murumaisen sekoituksen. 


Lämmitä 2 dl maitoa kädenlämpöiseksi ja lisää taikinaan. Sekoita kunnes saat kimmoisan taikinapallon.


Anna nousta liinan alla 30 minuuttia lämpimässä ja vedottomassa paikassa. 
(Minun olisi tässä vaiheessa pitänyt tajuta, että taikinani oli vähän liian kova, eli olisi luultavasti tarvinnut vähän lisää nestettä. Uunituoreina pullat maistuivat kuitenkin hyviltä..)

Kaada kohonnut takina jauhotetulle alustalle ja vaivaa taikinaa hetki hellästi. Jaa 16 osaan. Pyörittele jokainen pala kahden käden välissä pitkäksi pötköksi. Alkuperäisreseptissä sanotaan, että tarvitaan 50 cm pitkä pötkö, mutta tämä oli minun kädentaidoille liian pitkä pötkö, joten jätin ne lyhyemmäksi. Kiepauta jokainen pötkö rinkulaksi, jaa rinkulat kahdelle pellille, peitä liinalla ja anna kohota taas 30 minuuttia.
(Kuulemma tässä vaiheessa voit antaa pullien nousta rauhassa erityisen pitkään esim. jos taikina tuntuu liian kovalta.)



Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Laita pellit yksi kerrallaan uuniin ja paista pullia 8-10 minuuttia. Meidän uunissa pullien pohjat olivat lähellä liian tummaa väriäsävyä 10 minuutin paikkeilla, joten 8 minuuttia on noin kuumassa uunissa varmaan parempi minuuttimäärä. Anna pullien jäähtyä ritilällä liinan alla.


Ja nyt loppuhuipennus! Sulata noin 25-50 g voita ja kaada syvälle lautaselle. Kaada toiselle lautaselle 1 dl sokeria ja 1 dl kookoshiutaleita (mahdollisimman pieniä hiutaleita, jos on valinnanvaraa) sekä 1 tl vaniljasokeria. Sekoita sokeriseos hyvin. 

Kasta pullat yksi kerrallaan ensin sulaan voihin, pyörittele ne sitten sokeriseoksessa. Lado pullat tarjoluvadille ja lisää loppusilaukseksi tomusokeria pullien päälle. Taikinan vähäsokerisuus siis kompensoituu tässä vaiheessa! 



Nauti mieluiten kahvikupposen ääressa, ulkona ja auringonpaisteessa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti