lauantai 8. lokakuuta 2011

Tuoreita viikunoita ja vuohenjuustoa. Kiitos hullut päivät!






Hullut päivät johtivat
tänä vuonna tähän:
viikunoita vuohenjuuston kera.













Yritän yleensä pysyä poissa hulluilta päiviltä mutta ruokaosasto vetää kummasti aina puoleensa... Tänäkin vuonna mukaan kotiin tarttui erilaisia juustoja, tuoretta tonnikalaa, lohta, tuoreita viikunoita, kevätsipulia, kirsikkatomaatteja, irtokarkkeja... Keittiö on siis tällä hetkellä täynnä aarteita! Aarteista puheen ollen ostin myös viime viikolla hauskoja juttuja Tokyokanista (japanilainen kauppa Annankadulla): wasabijauhetta (sekoitetaan veden kanssa tahnaksi) ja mustia seesaminsiemeniä! Olen etsinyt niitä mustia pienokaisia ikuisuuden! Kuvassa vielä savustettua paprikamaustetta, jota löytyi vanhasta kunnon s-marketista. En voinut vastustaa söpöä metallipurkkia...



Viikunat päätin siis laittaa uuniin: puolitin, laitoin uunivuokaan, tökkäsin päälle reilun palan vuohenjuustoa, lisäsin vähän hunajaa ja laitoin uuniin. Uuni oli 200 asteinen ja viikunat viihyivät siellä semmoiset 10 minuuttia kunnes juusto oli saanut päältä vähän väriä. Loppusilaukseksi mustapippuria. Syötin näitä viikunoita sukulaisille, jotka tulivat ilahduttamaan perjantai-iltaa, avocado-kirsikkatomaatti-kevätsipuli-salaatin kera. Salaattikastikkeeksi sekoitin tl karkeaa dijonsinappia, tl hunajaa, tl omenaviinietikkaa ja noin 0,5 dl oliiviöljyä keskenään.


Sain sukulaisilta thumbs-upit, joten voin suositella!

3 kommenttia:

  1. Nykyään eismerkiksi savupaprikajauhetta, wasabijauhetta ja mustia sesaminsiemeniä löytää Punnitse & Säästä -ketjusta! (www.punnitse.fi) Ja muitakin erikoisuuksia oon löytänyt, mm. Sumac-maustetta ja tölkkiokraa, kannattaa kysyä jos ei löydy, kun tilaavat sitten erikseen jne... Olisipa tuoreita viikunoita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että punnitse & säästä satsaa tällaisiin tuotteisiin! Esim. sumak antaa tabbouleh-salaattiin tärkeän lisämaun.
      Tuoreita viikunoita ostin ihan äskettäin kampin k-kaupasta, jopa tarjoushintaan, ne on kyllä ihania. Ja eikös kohta ole taas hullut päivät, ehkä silloin löytyisi niitä hyvään hintaan stockalta? :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista