sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Munakas terveellisen elämän kunniaksi

Tänä viikonloppuna olen saanut nauttia hyvien ystävien ihanasta seurasta ja myös ihanista tarjoiluista. Eilen ohjelmassa oli siis kuoharibrunssi ja tuparit. Oli oikein hauskaa ja sain syödä itseni ähkytäyteen mm. sconeseista ja kanelivoista sekä valkosuklaacookieseista.

Meillä oli kotona hauska hetki lauantaiaamuna kun leivoimme Herra J:n kanssa kananyyttejä brunssille. Puuhattuamme hetken pienessä keittiössämme melkein päällekäin ja astuttuamme pari kertaa toistemme varpaille hän totesi "Jo, det här är verkligen kokkailua kaksiossa". Ei turhia neliötä meidän keittiössä!

Mutta hei, oletko sinä semmoinen kuin minä, joka vannoo aina sunnuntaina (mahtavien viikonloppuherkuttelujen jälkeen) aloittavansa terveellisen elämän taas maanantaina? No, jos olet, voit kokeilla seuraavaa ruokaohjetta huomenna. Ja niille, jotka eivät koe tätä herkuttelumorkkista, seuraava resepti ei maistu kamalan terveelliseltä, vaikka se sitä onkin.

Tein nimittäin viime viikolla tyhjentäessäni jääkaappia illallisen kananmunista ja herkkusienistä. Syntyi maukas munakas, jonka täytin vuohenjuustolla ja paistetuilla herkkusienillä. Helppoa, nopeaa ja proteiinipitoista (iskä, eli Herra Proteiini, olisi ylpeä).

Munakas syntyy näin:
Leikkaa herkkusienet sopiviksi paloiksi ja paista kuumassa pannussa sipulisilpun ja oliiviöljyn (1 rkl) kanssa. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria kun sienet ovat saaneet väriä ja lorauta sekaan vaikka 2 rkl konjakkia (hetken mielijohde kun sitä löytyi keittiöstä). Anna konjakin haihtua ja laita sienet sivuun odottamaan munakasta.












Tee itse munakas kuten Olivia-lehti neuvoi minua (taas kerran infrapunasaunassa):


Vatkaa haarukalla kahden kananmunan rakenne rikki ja lorauta sekaan 1 rkl maitoa tai kermaa. Mausta ripauksella suolaa. Laita kuumaan pannuun reilu nokare voita, ja kun se on sulanut ja ruskistunut hieman, kaada pannuun munamaito. Sekoita seosta hetken lastalla. Anna sitten paistua kunnes munakas on hyytynyt mutta ei vielä kuivahtanut. Tämä koko operaatio kestää korkeintaan pari minuuttia! Kun munaseos on juuri ja juuri hyytynyt peitä puolet munakkaasta herkkusienillä ja vuohenjuustolla. Käännä toinen munakkaan puolikas täytteen päälle ja valuta koko kauneus varovasti lautaselle.






Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti